Tunne orkesterisi Musiikkitalolla syksyllä 2019

Syyskaudella 2019 suosittu yleisöluentosarja Tunne orkesterisi tutkii Salat julki -teemalla oopperaorkesterin saloja: orkesterin syntyjuuret ovat oopperassa, 1600-luvun alkuvuosien uudessa teosmuodossa, ja oopperassa orkesteri myös kehittyi, kunnes itsenäistyi siitä ”konserttiorkesteriksi” 1700-luvun mittaan. Sittenkin monet orkesterin ja sen soittimiston uudistukset tulivat teatterin puolelta eli oopperasta ja baletista siirtyäkseen sitten konserttisinfonioihin.

Konserttiorkesterin ja teatteriorkesterin työnkuva on jonkin verran erilainen – jo lähtien siitä, että oopperassa muusikot ovat montussa puolittain piilossa! Minkälaista on muusikon työ oopperaorkesterissa, mitä erityispiirteitä ooppera- ja balettimusiikissa on konserttimusiikkiin verrattuna, millaista sitä on säveltää, soittaa, johtaa… Tunne orkesterisi on nyt siis oopperaa ja balettia! Vieraiksi kutsutaan tuttuun tapaan kapellimestareita, säveltäjiä, soittajia, ohjaajia, koreografeja sekä kouluttajia. Luentoja syventäviä ennakkotietoja aiheista ja vierailijoista löytyy näiltä nettisivuilta!

Syksyn 2019 ohjelma:

Salat julki – oopperaorkesteri!
Ei oopperaa ilman orkesteria – lavan ja montun suhde (kautta aikojen)

5.9. klo 16.30–18
Oopperaorkesterin syntysijoilta kohti suurta ilmaisua – Hoveista ja palatseista julkiseksi taiteeksi
vieraina sellisti Jussi Seppänen ja sopraano Tuuli Lindeberg

24.10. klo 16.30–18
Suurta oopperaa!
vieraina Kansallisoopperan pääkorrepetiittori Kurt Kopecky ja sopraano Jenni Lättilä

14.11. klo 16.30–18
Ohjaajantaide, näyttämö ja monttu
vieraina ohjaaja Ralf Långbacka ja kapellimestari John Storgårds

12.12. klo 16.30–18
Balettia!
vieraina kapellimestari Ari Angervo ja balettitanssija Ulrika Hallberg

Musiikkitalon ja Taideyliopiston avoimen kampuksen yhteinen luentosarja Tunne orkesterisi on suunnattu erityisesti senioreille, mutta sen tilaisuudet ovat avoimia kaikille orkesterista ja orkesterimusiikista kiinnostuneille.

Tunne orkesterisi -luentosarja on osa Musiikkitalon KUULE! –yleisötyöohjelmaa.
Luennot pidetään Musiikkitalon orkestereiden harjoitussali Paavossa.

Sarjaa isännöi muusikko, MuM Ville Komppa.

Musiikkitalo, harjoitussali Paavo, Mannerheimintie 13 a (pohjakerros)

VAPAA PÄÄSY

Lisätietoja:
Taideyliopiston avoin kampus
Erikoissuunnittelija Mari Karjalainen
Puh. 050 384 3452
http://tunneorkesterisi.com

Oikeuden muutoksiin pidätetään.

HUOM! Kaudella 2019–20 Tunne orkesterisi -sarja laajenee myös Tapiolaan! Lue lisää täältä.

3 vastausta artikkeliin “Tunne orkesterisi Musiikkitalolla syksyllä 2019

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s