Tunne orkesterisi syksyllä 2026: Tuhansien orkesterien maa

Tunne orkesterisi -yleisösarja jatkaa 15-vuotisjuhliaan syyskaudella 2026. Sukellamme sinfoniaorkesterien ja sinfoniamusiikin historiaan ja nykypäivään varhaisista amatööriorkestereista kaupunginorkestereihin ja nykyiseen monipuoliseen orkesteritarjontaan.

Sinfoniaorkestereiden ja -musiikin historia Suomessa ulottuu Ruotsin vallan aikaan. Orkesteritoiminta alkoi Turussa 1770-luvulla ja laajeni Helsingin sekä Kuopion kautta koko maahan. Toisen maailmansodan jälkeen alkanut orkesterien kunnallistaminen vakiinnutti Suomeen kaupunginorkesterien verkon, joka edelleen rikastuttaa pientenkin paikkakuntien kulttuurielämää. Sen rinnalla toimii lukuisia freelancerein toimivia kokoonpanoja.

Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n jäseniin lukeutuu yli 30 ammattiorkesteria, joissa on yhteensä yli 1000 päätoimista vakanssia. Myös harrastelijoiden ylläpitämiä orkestereita Suomesta löytyy, useampia kuin tulisi äkkiseltään ajatelleeksi! Ei ole liioittelua arvioida sinfoniamusiikkia soittaneiden kokoonpanojen määrän nousevan satoihin kautta aikojen – ehkäpä jopa tuhansiin, jos mukaan lasketaan kaikenlaiset orkesterikokoonpanot.

Tunne orkesterisi kysyy, millaisia orkesterit ovat, millaista työtä ne tekevät, ja millaista niissä on työskennellä. Mistä innostus orkesterien perustamiseen alun pitäen kumpusi, ja millä tavalla orkesterien toimintaedellytykset ovat aikojen saatossa muuttuneet? Miltä orkesterien ja orkesterityön tulevaisuus näyttää tällä hetkellä?

Tervetuloa Tunne orkesterisi -tilaisuuksiin kuulemaan lisää – ja osallistumaan keskusteluun! Luentoja syventäviä ennakkotietoja aiheista ja vierailijoista löytyy luentosarjan omilta nettisivuilta tunneorkesterisi.com

Tuhansien orkesterien maa!

Syksyn 2026 ohjelma:

Varhaiset orkesterimme

Torstai 17.9. klo 16.30–18.00 Paavo-sali
Vieraina saksofonisti ja tietokirjailija Olli-Pekka Tuomisalo sekä kapellimestari ja musiikintutkija Sasha Mäkilä

Johtamisen uudet tuulet

Torstai 15.10. klo 16.30–18.00 Paavo-sali
Vieraana mm. sellisti ja kapellimestari Tomas Djupsjöbacka

Kaupunginorkesterit ja suomalainen musiikkielämä

Torstai 12.11. klo 16.30–18.00 Paavo-sali
Vieraina Helsingin kaupunginorkesterin intendentti Jari Eskola sekä Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n toiminnanjohtaja emerita Aila Sauramo

Orkesterista on moneen

Torstai 10.12. klo 16.30–18.00 Paavo-sali
Vieraana mm. Suomen Kansallisoopperan ylikapellimestari Dima Slobodeniouk

Musiikkitalon ja Taideyliopiston yhteinen Tunne orkesterisi avaa ovia orkesterilaitoksen taustoihin, tuo uusia näkökulmia ja valottaa yhteismusisoinnin saloja. Sarjaan kutsutaan vieraiksi kapellimestareita, säveltäjiä, soittajia, laulajia, ohjaajia, koreografeja, kouluttajia sekä muita asiantuntijoita. Luentoja syventäviä ennakkotietoja aiheista ja vierailijoista löytyy luentosarjan omilta nettisivuilta http://tunneorkesterisi.com.

Tervetuloa paikan päälle Musiikkitalon Paavo-harjoitussaliin – tapahtumiin on vapaa pääsy!

Musiikkitalo, harjoitussali Paavo, Mannerheimintie 13 a (pohjakerros)

Sarjaa isännöi muusikko, pedagogi ja toimittaja Ville Komppa.

VAPAA PÄÄSY

Tunne orkesterisi -luentosarja on osa Musiikkitalon yleisötyöohjelmaa.

Lisätietoja:

Orkesteritoiminnan suunnittelija, 
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia

Anna Rombach

Puh. 040 710 4333 

http://tunneorkesterisi.com

Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Jätä kommentti