Tunne orkesterisi 10.3.2022: Orkesterin kehittäminen

Tunne orkesterisi -sarjan kapellimestarivuosi jatkuu kevään ensimmäisellä tilaisuudella. Minnesotan orkesterin ylikapellimestarina peräti vuodesta 2003 toiminut Osmo Vänskä omaa mitä parhaimman perspektiivin siihen, mitä orkesterin kehittäminen on, ja mitkä muut tehtävät ylikapellimestarille kuuluvat. Vänskän seuraksi saamme Kansallisoopperan sooloalttoviulistin Riitta-Liisa Ristiluoma, joka toimi aiemmin useita vuosia Radion sinfoniaorkesterissa.

Kapellimestarin työssä on muitakin näkyviä osia kuin johtaa esityksiä konserteissa. Lisäksi kapellimestarit näkyvät mediassa ja erityisesti ylikapellimestarit edustavat orkesteriaan erilaisissa tilaisuuksissa – ja esimerkiksi Yhdysvalloissa myös osallistuvat varainkeruuseen. Mutta todellisuudessa kapellimestari tekee suurimman osan työstään julkisuudelta piilossa: orkesterin edessä harjoituksissa ja jopa tätäkin enemmän aivan itsekseen, partituureja lukien, uuteen tutustuen ja tuttuihin teoksiin yhä uudelleen syventyen.

Osmo Vänskä nousi maailmanmaineeseen tekemällä Sinfonia Lahdesta mm. kansainvälisesti tunnustetun Sibeliuksen musiikin levyttäjän. Hän aloitti orkesterin päävierailijana vuonna 1985 ja toimi sitten ylikapellimestarina peräti 20 vuoden ajan aina vuoteen 2008. Siirryttyään Minnesotaan hän mukanaan myös oppinsa orkesterin kehittämisestä: orkesterin tason nousun myötä Musical America mm. nimesi Vänskän vuoden kapellimestariksi 2005, ja lisäksi hän on maailmalla ansainnut mm. Royal Philharmonic Society Award -palkinnon ja kunniatohtorin arvonimet Glasgow’n ja Minnesotan yliopistoilta.

Mitä kaikkea erityistä ylikapellimestarin työssä on verrattuna kapellimestarin työhön yleisesti? Ja mitä on orkesterin kehittäminen, josta usein puhutaan, mutta jota harvoin selitetään? Tervetuloa kuuntelemaan Osmo Vänskän, Riitta-Liisa Ristiluoman ja sarjan isännän Ville Kompan keskustelua Musiikkitalon orkestereiden harjoitussali Paavoon torstaina 10.3. klo 16.30–18.00 – tapahtumaan on vapaa pääsy!

Tarkemmat tiedot paikan päälle tulemisesta ja mahdollisista COVID19-rajoituksista julkaistaan Musiikkitalon tapahtumakalenterissa kunkin tapahtuman yhteydessä erikseen.

Tunne orkesterisi -luentosarja on osa Musiikkitalon KUULE!-yleisötyöohjelmaa. 

Musiikkitalo, harjoitussali Paavo, Mannerheimintie 13 a (pohjakerros)

VAPAA PÄÄSY

Lisätietoja: 

Taideyliopiston avoin kampus
Hanna Paananen
Puh. 050 4568145

http://tunneorkesterisi.com

Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Yksi vastaus artikkeliiin “Tunne orkesterisi 10.3.2022: Orkesterin kehittäminen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s