Heitä kelpaa kuunnella!

Tuula Kotilainen kirjoittaa Sibelius-Akatemian orkesteritoiminnan historiasta ja nykypäivästä. Oppilasorkesterin toiminnan vaiheet, haasteet ja juhlahetket tarjoavat mielenkiintoisen taustatarinan sille työlle, joka omalta osaltaan ylläpitää ja kehittää maailmalla monet maininnat saanutta ”klassisen musiikin ihmettä” Suomessa.


Marraskuun lopulla minulla oli ilo kuulla taas hyviä konsertteja, kiitos Radion sinfoniaorkesterille ja Helsingin kaupunginorkesterille sekä Sibelius-Akatemialle, joka torstai-iltana 29.11. tarjosi Camerata-salissa mielenkiintoisen ja erinomaisen ”Helmiä ja herkkupaloja” -illan. Akatemian Kamariorkesteri soitti Gérard Korstenin johdolla Stravinskia, Frank Martinia ja Mozartia. Seuraavana iltana orkesteri esiintyi samalla ohjelmalla Järvenpää-salissa.

Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri soittaa Mahlerin 6. sinofniaa Leif Segerstamin 60-vuotisjuhlakonsertissa maaliskuussa 2004 Temppeliaukion kirkossa.

Ei ole mitenkään hämmästyttävää, että Sibelius-Akatemian kamariorkesteri ja solistit soittivat erinomaisesti. Mitenkäpä muutenkaan siellä olisi soitettu. Jo vuosikausien ajan Sibelius-Akatemian orkesterikonsertteihin on menty iloisesti odottavalla mielellä ja tultu pois oikein tyytyväisinä. Ei ole tarvinnut muuttaa arvosteluasteikkoa ”oppilasorkesteri-viritykseen”. On kuultu vaativaa ohjelmistoa ja korkeatasoista soittoa. Kiehtova lisämauste tulee vielä siitä kun selvästi näkee ja kokee nuoren soittajiston innostuksen, latautumisen yhteiseen kokemukseen niin omien kuin vierailevien – silti hyvin tuttujen – huippukapellimestarien johdolla. Mikko Franck, Hannu Lintu, Susanna Mälkki, Sakari Oramo, Esa-Pekka Salonen, Jukka-Pekka Saraste, Leif Segerstam, John Storgårds, Osmo Vänskä – kaikki aikoinaan samanlaisia opiskelijoita, jotka soittivat akatemian orkesterissa.   

Yksi selitys hyville esityksille on opiskelijoiden korkea osaamistaso, kiitos opettajien ja konserttia edeltäneen valmennuksen. Kyseiseen konserttiin soittajia olivat valmentaneet viulujen osalta HKO:n konserttimestari Pekka Kauppinen, alttoviulussa valmentajana oli HKO:n äänenjohtaja Torsten Tiebout, sellistejä ja basisteja valmensi Tapiola Sinfoniettan äänenjohtaja Panu Pärssinen, puhaltajia soolopasunisti ja lehtori Teppo Alestalo ja lyömäsoittajia Tapiola Sinfoniettan äänenjohtaja Antti Rislakki. Kolme viimeksi mainittua toimivat myös opettajina Sibelius-Akatemiassa, ja kaikki ovat pitkän linjan orkesterilaisia.       

Ei mitään pikkujuttuja! Kannattaa käydä kuuntelemassa.

Kamariorkesteritoiminta on osa Sibelius-Akatemian orkesterikoulutusta. Kamariorkesterin isoveli on sinfoniaorkesteri, ja sekin esiintyy muutaman kerran syys- ja kevätkaudella, yleensä Musiikkitalon suuressa salissa, jonka kolmas pääkäyttäjä se on HKO:n ja RSO:n rinnalla. Orkesterit esiintyvät myös muissa tiloissa. Tulevalla kevätkaudella Kamariorkesteri soittaa jälleen Cameratassa jousikvartetti META4:n kanssa. Konserttisalissa on akatemian puhaltajien konsertti, nimellä ”Villi ja vapaa”, vaativana ja kiinnostavana ohjelmana kaksi Olivier Messiaenin teosta ja Stravinskin Kevätuhri. Sinfoniaorkesteria kuullaan tammikuussa Johanneksen kirkossa Atso Almilan johdolla, ohjelman pääteoksena Mahlerin 9. sinfonia, ja toukokuussa Musiikkitalossa Eva Ollikaisen johdolla on R. Straussin Don Juan sekä Lutoslawskin Konsertto oboelle ja harpulle, sekä 3. sinfonia. 

Ei mitään pikkujuttuja! Kannattaa käydä kuuntelemassa. 

Orkesterikoulutuksen pitkä ja mutkainen matka 

Matka alkaa tunnetusta ristiriitatilanteesta: Martin Wegeliuksen ja Robert Kajanuksen taistelusta Helsingin musiikkielämän johtajuudesta 

Kuten muistetaan, Wegelius perusti musiikkiopiston 1882, Kajanus samana vuonna orkesterin. Wegeliuksen visioiden mukaan hänen opistossaan aikaa myöten piti opetettaman kaikkien instrumenttien soittoa mutta näky ei toteutunut hänen rehtoriaikanaan. Iso syy siihen oli Kajanuksen orkesterinsa yhteyteen perustama ”Käytännöllinen orkesterikoulu”, jossa annettiin orkesterisoitinten opetusta. 

Näin ollen orkesterisoitinopetusta ja -opiskelijoita musiikkiopistossa oli vähän eikä siis orkesteritoimintaakaan. Vuosikertomuksessa 1903–04 mainitaan 14 oppilaan jousiyhtye, seuraavana vuonna koossa oli 22 soittajaa. Toiminta oli satunnaista. Konserttitoiminta, jota Wegelius oli kaavaillut mittavaksi, oli edellisestä johtuen enimmäkseen kamarimusiikkia  ja sooloesityksiä. Suuria teoksia ei voitu esittää.

Erkki Melartinin aika 1911–33

Erkki Melartin. Klikkaamalla kuvaa pääset katsomaan Yle Areenasta Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin 100-vuotisjuhlakonserttia vuodelta 2016. Konsertti pidettiin samassa paikassa ja samalla ohjelmalla, historiallisissa puvuissa, kuin tekstissä mainittu ensimmäinen konserttikin.

Wegeliuksen kuoleman jälkeen 1911 rehtoriksi valittu Erkki Melartin pääsi kehittämään opistoa täysimittaisen konservatorion suuntaan. Tämän mahdollisti Kajanuksen orkesterin siirtyminen kaupungin ylläpitämäksi 1914, jolloin orkesterikoulu siirtyi Musiikkiopistoon. Aikaisemmin Melartin oli toiminut Viipurissa kapellimestarina ja käynnistänyt siellä orkesterikoulun, joten hän oli juuri oikea vaikuttaja käynnistämään tärkeänä pitämänsä orkesterikoulutuksen  musiikkiopistossaan.

Kajanuksen koulun opettajat ja silloiset oppilaat siirtyivät musiikkiopiston hoitoon. Orkesterin soitinopettajat toimivat kaupunginorkesterin soittajina ja opiston opettajina. Se, eli kokeneiden ammattilaisten ohjaus, oli ja on edelleenkin hyvä yhdistelmä. Oppilasorkesterin ensimmäinen julkinen konsertti oli 28. toukokuuta 1916 Raken salissa. Melartin johti, ohjelmassa oli mm. hänen Prinsessa Ruusunen-näytelmämusiikkiaan.

Kehitystä 1920-luvulla

Laajentuneen opetusohjelman merkeissä Musiikkiopisto oli muuttanut nimensä Konservatorioksi 1924. 

Tärkeä alue orkesterisoittimien koulutuksen hyväksi tapahtui 1926, kun Sotilassoitto-osasto käynnistyi. Oli kaksi tavoitetta: kehittää sotilassoittokoulutusta ja siviilipuolella sinfoniaorkestereille ammattitaitoisia kotimaisia puhaltajia. 

Konservatorion koulutustehtävän merkitys kasvoi 1920-luvulla kun orkestereita perustettiin monessa kaupungissa, esim. Turussa, Tampereella ja Viipurissa. Ammattitaitoisten soittajien kysyntä kasvoi.

Kehitystä ennen ja jälkeen sotavuosia

arkkitehti Eino Forsmanin suunittelema, vuonna 1930 valmistunut Helsingin Konservatorio, vuodesta 1939 Sibelius-Akatemia. Kuva: Viljo Pietinen (lähde: Museovirasto)

1931 konservatorio sai uuden, oman toimitalon Pohjoisella Rautatiekadulla. Sen tarkoituksenmukaiset tilat ja hyvä konserttisali antoivat pontta myös laitoksen konserttitoiminnalle.  1939 tehtiin jälleen nimenmuutos, Sibelius-Akatemia kertoo hyvästä suhteesta Ainolan mestariin, samoin kuin se, että säveltäjä lahjoitti nuotti- ja partituurikokoelmansa akatemian kirjastolle. Se oli merkittävä ja tervetullut lahjoitus.

Jussi Jalas toimi noina vuosina sekä sinfoniaorkesterin johtajana että 1943 käynnistetyn kapellimestariluokan opettajana kahteen otteeseen (1943–51 ja 1954–66). Leo Funtekin aikaan 1951–53 sijoittuu kirkkomuusikon tutkinnon suorittaneen Jorma Panulan opiskeluaika kapellimestarikoulutuksessa.

mulla oli hyvä tuuri päästä juuri Funtekin oppilaaksi….Funtek lupautui… tulemaan, ja se oli kyllä meidän tuurimme. Meitä oli kolmetoista kun aloitti, valtavan suuri luokka.

Akatemian orkesteria saatiin käyttöön tuona aikana vain muutamia kertoja, mutta kaikki koulutettavat soittivat jotain orkesterisoitinta ja heistä muodostui harjoitusorkesteri. Tämä varhaisvaihe toimi aikanaan pohjana Panulan kehittämälle kapellimestarikoulutukselle; hänhän pitää tärkeänä että kapellimestariopintoihin hakeutuvat hallitsevat jonkin orkesterisoittimen.

Viulunsoiton emeritusprofessori Tuomas Haapanen kertoi Jalaksen käynnistämästä orkesteritoiminnasta 1940-luvun lopulla. ”Se oli uutta ja tärkeää: takana olivat sotavuodet, jolloin opiskelu on katkennut. Evakoista tuli joukkoon monia hyviä muusikkoja, Viipurin musiikkiopiston oppilaita. Soitettiin ohjelmistoa ja tutustuttiin teoksiin. Esiintymisiä oli melko vähän. Oppilaille se antoi ennen muuta kokemusta, orkesterisoitto oli  uutta.”

1950-luku – ei kehumista orkesteririntamalla

Sibelius-Akatemian alkeiskoulu, jonka Wegelius oli käynnistänyt 1884, oli tarkoitettu kouluikäisille.  Se kasvoi monisatapäiseksi joukoksi josta runsas puolet oli pianisteja. Viulistien joukko oli suurin orkesterisoitinryhmä, muita orkesterisoittimia oli vähän. Melartin piti kuitenkin tärkeänä tuoda nuorillekin yhteissoittomahdollisuuden ja johti soittajistoa silloin kun se saatiin kootuksi. 1930-luvun lopulla nuoria johti Arvo Hannikainen samoin kuin Konservatorion varsinaista oppilasorkesteriakin.  Hänen jälkeensä sitä johtivat Ahti Karjalainen 1947–52 ja Eino Haipus 1952–54.  Jotain oli kuitenkin jäänyt tekemättä: Nils-Erik Ringbomilla oli aihetta ärähtää Nya Pressenissä 29.5.1954:

Suuren musiikkikorkeakoulun lukuvuoden päättäjäisissä soittaa alkeiskoulun pieni lapsiorkesteri! … Ja kuitenkin opetusta annetaan kaikkien orkesterisoitinten soittamisessa, hyvää materiaalia on – sen ovat oppilasnäytteet vahvistaneet – mutta niitä ei pystytä saamaan kokoon yhdessä!

Tässä täytyy olla jotain vikaa organisaatiossa. …Miten tahansa, radikaaleihin toimiin on ryhdyttävä oppilasorkesterin aikaansaamiseksi. 

Tässä varhainen esimerkki siitä, miten media toruu musiikkikorkeakoulua. Radikaaleihin toimenpiteisiin ryhdyttiin välittömästi: Jussi Jalaksen kokoamaan orkesteriin syksyllä 1954 komennettiin kaikki orkesterisoitinoppilaat, orkesterisoitosta tuli pakollinen oppiaine. Joukkoa täydennettiin talossa opettavilla orkesterimuusikoilla, jotka toimivat konserttimestareina ja soolotehtävissä.

Syynä akatemian orkesterisoiton ongelmiin ei kuitenkaan ollut yksinomaan organisaatio, vaan se, mitä muualla tapahtui. 1950-luvulla alkoi hyvä kehitys musiikkikoulutuksessa ja konserttielämässä. Orkestereita perustettiin ja laajennettiin, esimerkiksi RSO sai 16 uutta vakanssia. Orkesterityötä oli siis tarjolla paljon ja edistyneet opiskelijat saivat soittajan paikkoja, mahdollisesti myös opetustehtäviä paikallisissa alkavissa musiikkiopistoissa. Keikkailu oli myös ymmärrettävää; rahaa opiskelijan kukkaroon ja oikean konserttitilanteen antamaa kokemusta tuleviin tehtäviin. Huono puoli oli, että opiskelu, esimerkiksi oman talon orkesteriin osallistuminen, kärsi. 

Tämä ilmiö ei ollut ohimenevä.

Ruoho on vihreämpää…

Hyville soittajille tarjoutui muitakin houkuttelevia vihreitä laitumia opiskelupaikan aidan ulkopuolelta.

Merkittävä nuorten soittajien orkesterihanke oli 1954 käynnistynyt Nuoriso-orkesteri, jonka Amerikasta palannut kapellimestari Tauno Hannikainen perusti amerikkalaisen mallin innostamana. Orkesteri keräsi kerman alkeiskoulun parhaista soittajista, joista monet olisivat luultavasti olleet erittäin tervetulleita soittamaan myös akatemian omassa oppilasorkesterissa. Joukossa olivat mm. Heljä ja Hannele Angervo, Lajos Garam, Okko ja Esa Kamu, Erkki ja Marja Kantola, Jorma Katrama, Taru Kumpunen (Valjakka), Helena ja Ritva Lehtelä, Arto Noras, Heljä Parviainen, Matti Piipponen, Olavi Pälli, Leif Segerstam. Monia heistä yhdisti myös Suomalainen yhteiskoulu eli SYK, jonka oppilaita he olivat. Orkesteri, joka toimi vuoteen 1965, esiintyi Sibelius-Akatemian salissa ja teki muutaman ulkomaanmatkankin. Se oli aivan ihana juttu! 

Kehitystä 1960- ja 1970-luvuilla

Nuorten lahjakkuuksien esiintulo ja osaamisen tason nousu vaikutti siihen, että Alkeiskoulun nimi muutettiin vuonna 1959 Koulunuoriso-osastoksi, ja 1964 Nuoriso-osastoksi. Koulunuoriso-osaston orkesteritoiminnan seuraava kehittäjä oli Erik Cronvall.  Koska orkesterissa soitti myös konservatorion opiskelijoita, se sai nimen Junior-orkesteri. Jorma Panulan Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnan piiriin perustama kamariorkesteri liitettiin Sibelius-Akatemiaan ja näin muodostunut Sibelius-Akatemian Kamariorkesteri menestyi hyvin. Jousisoitinten taso kohosi, akatemiassa oli muodostunut pitkän linjan hyvä opetustraditio, viulussa arvostettavia nimiä Cronvallin ohella olivat Onni Suhonen ja Arno Granroth, sellossa Yrjö Selin. Kamariorkesteri veti puoleensa hyviä soittajia ja voitiin esittää vaativaakin ohjelmistoa, pienenä organisaationa sitä oli helppo hoitaa ja liikutella. Tämän seurauksena orkesteri tuli tunnetuksi akatemian ulkopuolellakin.

1966 perustettiin  puhallinorkesteri, jonka johtaja oli käyrätorvensoiton legendaarinen mestari Holger Fransman. Orkesterin myöhempiä johtajia oli mm. Pertti Pekkanen.

Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri ja kipparit Atso Almila ja Jorma Panula 1990-luvun alussa. Kuva: Sibelius-Akatemian arkisto

1960 luvulla alkanut tason nousu ja orkesterisoiton merkityksen ymmärtäminen tärkeäksi osaksi koulutusta johti siihen, että 1970-luvulla perustettiin orkesterinjohdon professuuri, jota aluksi hoitivat Okko Kamu ja Jorma Panula. Panulan nimitys vakinaistettiin 1973 ja sen jälkeen alkoi tapahtua merkittävää kehitystä. Orkesteriuudistuksen tuloksena lukuvuonna 1977–78 akatemiassa oli seuraavat orkesterit:

Sinfoniaorkesteri A ja periodiorkesteri, joka koottiin esimerkiksi Maj Lind-pianokilpailujen orkesteriksi.  Sinfoniaorkesteri B, soittajina yleensä ensimmäisen ja toisen vuoden orkesterisoitinoppilaat. Kamariorkesteri, Junior-orkesteri, Nuoriso-osaston orkesteri, Puupuhallinryhmä ja Vaskipuhallinryhmä. 

Jorma Panulan toiminta orkesterisoitinten opiskelun hyväksi oli määrätietoista ja perustui vahvaan alan tuntemukseen. Kapellimestareita ei voi opettaa ilman asianomaista instrumenttia, orkesteria. Alkuaikoina luokan opiskelijat soittivat orkesterina kaverien johtaessa, kukin vuorollaan, pianolla korvattiin puuttuvia soittimia. Vähitellen luotiin ns. kapuorkesteri, jossa soittavat saivat pientä korvausta. Panula toi koulutukseen muitakin käytännön toimintaa ja opetuksen tehostumista edistäviä ratkaisuja ja ideoita, jotka aikaa myöten toteutuessaan nostivat kapellimestarikoulutuksen kansainväliseen maineeseen. Sellaistakin tapahtui, että  kapuorkesterin riveissä soittaminen  johti  soittajan vaihtamaan rooliaan: jotkut soittajista siirtyivät johtamisopiskelijoiksi ja aikanaan kapellimestareiksi. 

1980 luvun turbulenssia ja sen seurauksia

1980 Sibelius-Akatemia koki kaksi suurta muutosta: valtiollistumisen ja tutkinnonuudistuksen. Korkeakouluun oli tullut uusia koulutusohjelmia, jazz ja kansanmusiikki. Hallinnon tarpeet lisääntyivät. Tilat eivät riittäneet. Näiden asioiden tuomat haasteet ravistelivat toimintaa.

Tutkintonimikkeet muuttuivat: ei enää diplomitutkintoja vaan musiikin kandidaatin ja maisterin ja jatkotutkintojen myötä vielä tohtorinkin tutkinnot tulivat yliopistostatuksen myötä. Yliopistomainen opetussuunnittelu aiheutti keskustelua, sillä opetuspuolella pääasiana pidettiin edelleen sitä että ”musiikin esittämisen traditio on vuosisataisen kehityksen tulos. Se jatkuu mestari-kisälli-oppipoika-systeemillä. Henkilökohtainen opetus, yhteistyö opettajan kanssa, on ainoa tie, ja se pitää aloittaa jo lapsena”, Tuomas Haapasen kiteyttämänä.  

Tuomas Haapanen ja Sibelius-Akatemian Kamariorkesteri Belgradissa 1986. (Lähde: Tuomas Haapanen)

1980-luvulla kamariorkesterin ja kamarimusiikin vetovoima  oli vahvaa. Kamariorkestereita oli useita, niitä johtivat mm. Tuomas Haapanen, Paavo Pohjola ja Ari Angervo.

Tuomas Haapasen johdolla Kamariorkesteri konsertoi säännöllisesti, sillä oli yleensä yksi konsertti syys- ja kevätkaudella. Lisäksi tehtiin esiintymismatkoja ulkomaille. Toiminnan kohokohtana Haapanen mainitsee Saksan kiertueen 1983: viisi konserttia suurissa kaupungeissa. Myös osallistuminen ja 2. palkinto kansainvälisessä Jeunesses Musicales -kamariorkesterikilpailussa oli tärkeä. 

Kamariorkesterin toiminta tarjosi hyville soittajille sopivan haasteen, uutta ohjelmistoa ja esiintymisiä, joten motivaatiota ei puuttunut. Levykin tehtiin, ohjelmana mm. Bartokia ja Kokkosta. 

Sibelius-Akatemian 100-vuotisjuhlinta kevätkaudella 1982 johti luonnollisesti monenlaisiin produktioihin: silloinen orkesteri ja talon kuorot esittivät suuria teoksia, ja sinfoniaorkesterikin alkoi tehdä konserttimatkoja ulkomaille hyvällä menestyksellä. Kysyntä kotimaassa kasvoi: MTV:n 25-vuotisjuhlat, Maj Lind kilpailun finaalin säestys, jokunen levytys.

Tuomas Haapanen ja Sibelius-Akatemian Kamariorkesteri Moskovan ja Leningradin matkalla 1989. (Lähde: Tuomas Haapanen)

Mutta juhlinnan jälkeen oli katsottava peiliin 

Intendentti Juhani Poutanen kirjoitti 1996:

Sinfoniaorkesteritoiminnan taantuminen 1980-luvvun lopussa oli selvästi havaittavissa, koska produktioihin oli vaikea saada etenkin jousisoittajia. Myös akatemian ulkopuolella aktiivisesti toimivat orkesterit, kuten Avanti, Espoon kamariorkesteri ja monet kroonista soittajapulaa potevat ammattiorkesterit vetivät opiskelijoita riveihinsä aiheuttaen päänvaivaa Sibelius-Akatemiassa orkesteritoiminnasta vastaaville henkilöille, etenkin intendentille ja professori Panulalle. Panula teki jousien aineneuvostolle aloitteen, että se ryhtyisi pohtimaan orkesterikoulutuksen tilaa…..

Jousisoitinten aineneuvosto ryhtyi toimiin, peiliin katsottiin ja esitettiin muutoksia, kuten että keikkailu oli saatava kuriin. Kirjelmässä todettiin, että opettajan vastuu on ohjata opiskelija tajuamaan opintojen tärkeys, koska opiskeluaika on ainutkertainen, valtion kustantama mahdollisuus kehittää itseään. Opettajan vastuulla on kouluttaa oppilaansa mahdollisimman hyväksi soittajaksi, ja tiedetään, että useimmat opiskelijoista päätyvät orkesterisoittajiksi. Heidän on oltava vahvoja soittajina ja pärjättävä koesoitoissa. Todettiin, että akatemian orkesterin pitää olla niin houkutteleva, ettei keikoille lähdetä. Harjoittelut voisi periodittaa ja niille pitäisi hankkia nimekkäitä kapellimestareita. Intendentin valtaa tulee lisätä toiminnan järjestelyn paranemiseksi. 

Uudistuksia hyvin seurauksin 1990-luvulla

Opiskelijoiden toivomuksia otettiin huomioon sekä kamariorkesterin että sinfoniaorkesterien ohjelmistoissa, kokoonpanoissa ja harjoittelurytmissä. Opiskelijat perustivat myös omia yhtyeitä, konserteissa soitettiin sekä uutta että vanhaa, erityisesti barokkimusiikkia. Periodinen työskentely, teemaviikot, vierailevat johtajat jäntevöittivät opiskelua, ja motivaatiota lisäsivät yhteistyöproduktioiden käynnistyminen konserttitalojen, isojen orkesterien, oopperan, YLE:n jne. kanssa.

Jorma Panula piti taukoa vuoden 1989 jälkeen sinfoniaorkesterin johtamisessa kapellimestarikoulutuksen ja kansainvälisten projektien takia, mutta palasi johtamaan yhdessä Atso Almilan kanssa mm. akatemian sinfoniaorkesterin ulkomaan matkoille. Merkittävä menestys oli Kreikan kiertue 1992, jonka seurauksena kuultiin, että Ateenan musiikkikaupoista myytiin loppuun kaikki Sibeliuksen levyt.  Atso Almilan ja Tuomas Ollilan (Hannikainen) johdolla soitettiin konsertit Englannin ja Skandinavian kiertueella 1993. Tästä matkasta muistetaan taiteellisten ansioiden lisäksi orkesterilaisten motivaatio ja sisu: ankara vatsatauti kaatoi Skandinavian osuudella soittajia jopa kesken konsertin, mutta suomalainen ei hellittänyt: nuottitelineisiin ripustettiin muovipusseja pahimman varalle. Myöhemmillä ulkomaanmatkoilla johtivat Sakari Oramo ja Panulaa professorina seurannut Eri Klas.

Sir Colin Davies kävi johtamassa Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri keväällä 2000.

Komeaan nousuun yltänyt akatemian orkesteritoiminta ja kapellimestarikoulutus saivat myös virallista tunnustusta: Opetusministeriö palkitsi kapellimestariluokan koulutuksen huippuyksikköpalkinnolla 1995, ja seuraavana vuonna palkittiin akatemian orkesterikoulutus.  

Konservatorioitten kansainvälinen yhteistyö tuotti stimuloivia projekteja myös akatemian orkesterille. Keväällä 2000 legendaarinen Sir Colin Davis vieraili harjoittamassa ja johtamassa vaativan konsertin, joka pidettiin Finlandia-talossa, solistina Soile Isokoski. Orkesterilaisten haltioitunutta palautetta on ilo muistella. Korkeatasoinen yhteistyö sai hienon jatkon 2005, kun Sibelius-Akatemian, Wienin Musiikkiyliopiston ja Lontoon Guildhall of Musicin orkesterit tekivät kolmikantaprojektin: konsertit Wienissä, Lontoossa ja Lahden Sibelius-talossa. 

2000-luvun käänteitä

Kasvava ja leviävä hyvä maine, ”suomalainen ihme”, hyvien kouluttajien Leif Segerstamin ja Atso Almilan panos orkesterikoulutuksen- ja orkesterinjohdon professoreina ovat pitäneet tasoa jatkuvasti korkeana 2000-luvulla Sibelius-Akatemiassa. 

Ehkä merkittävin ulkoinen ja materiaalinen asia orkesterikoulutuksen kannalta oli Musiikkitalon tuleminen. Edeltävinä vuosikymmeninä Pohjoisen Rautatiekadun sali, sitten erilaiset korvaavat tilat remonttien johdosta ja uusien toimitilojen valmistuminen Töölönkadulle ja Pitäjänmäkeen helpottivat opetusluokkien osalta tarpeita, mutta esiintymistilat olivat jatkuva haaste harjoitus- ja konserttitoiminnasta vastaaville. Musiikkitalon kolmiyhteys – RSO, HKO ja akatemian orkesteri saman katon alla – on ollut suuriarvoinen asia. Muunkinlainen yhteydenpito on kehittynyt erinomaisesti 2000-luvulla. Opiskelijoiden ja orkesterilainen lähentyminen ns. vierihoito-projekteissa on arvokas. Ammattiorkesterilaiset valmentamassa nuoria, kuten alussa Kamariorkesterin kohdalla tuli mainituksi, on hieno käytäntö.

Esa-Pekka Salonen yllytti Sibelius-Akatemian ja Juilliard Schoolin orkesteriopiskelijat riemukkaaseen soittoon Musiikkitalossa. Kuva harjoituksista. Kuva: Petri Summanen/Rondo-lehti.

Vuosina 2012–14, siis juuri kun käynnistettiin yhteistyötä Musiikkitalon orkestereitten ja SibA:n orkesteritoiminnan välillä, intendenttinä toimi Tuulikki Närhinsalo. Mielenjääneitä asioita tuolta ajalta ovat olleet mm. onnistuneet konsertit, yli muiden Mikko Franckin, Hannu Linnun ja Osmo Vänskän johtamat; Kamariorkesterin kiertue kotimaassa 2013; Hannu Linnun aloitteesta syntynyt orkesterikoulutusyhteistyö RSO:n ja SibA:n välillä, jonka organisoinnissa Närhinsalo sai olla mukana. Ilahduttavaa oli myös maisteriopiskelijoille tarkoitetun Kamariorkesteritoiminnan henkiin herättäminen yhdessä dekaani Kaarlo Hildenin, Tero Latvalan ja Matti Perttulan kanssa.

Maailma, me ja haasteet

Kansainvälisyys on tätä päivää. Sen näkee jo opiskelijoista; ulkomailta tulleiden määrä kasvaa. Opetuskieli saattaa olla enemmän englanti kuin suomi. Musiikkikorkeakoulujen ja -yliopistojen verkostoituminen, vaihto-ohjelmat, korkeakoulun väliset opintojen hyväksilukukäytännöt tutkintoihin ovat edistäneet kansainvälistymistä. Tason nousu ja kilpailu alalla on tiedostettu. Musiikkiyliopisto alkaa olla tasaveroinen toimija konserttielämässä – kuten tämän jutun alkajaisiksi totesin.

Orkesterikoulutuksen haasteista suuri osa on käytännön toteutuksen puolella. Palapeli, jossa on sovitettava yhteen menevien johtajien ja opiskelijoiden aikataulut, tilakysymykset, talous, tiedotus jne… Esiintymistoiminnan suurimpia haasteita on soittajien vaihtuvuus. Vanhoissa, vakiintuneissa orkestereissa on sointi-identiteetti, jota vaalitaan. Opiskelijaorkesterin kokoonpano muuttuu joka syksy – sitäkin kunnioitettavampaa on että soitetaan menestyksellisesti vaativaa ohjelmistoa. Muita haasteita ovat jo esiin tulleet asiat: opiskelijat ovat yksilöitä, heidän päätehtävänsä on kehittyä instrumenttinsa hallitsevaksi muusikoksi, oppia ohjelmistoa, kokea musiikkia, ilmaista itseään, tulkita, ei kopioida opettajan tai muun esikuvan esitys- tai tulkintatapaa. Oppilaan pitää harjoitella paljon! Hänen pitää kasvaa ja kehittyä ihmisenä sosiaalisesti ja yksilöllisesti.

Nämä ovat prosesseja, palapeliä, joka opiskeluohjelmia, sisältöjä ja aikatauluja laativien pitää huomioida ja ymmärtää. 

Kirjoittanut Tuula Kotilainen 6.12.2018

(Kirjoitus liittyy Tunne orkesterisi -sarjan luentoon Sibelius-Akatemian orkesteritoiminnasta.)

ORKESTERISOITON JA  ORKESTERIN JOHTAJIA

Erkki Melartin, Arvo Hannikainen, Jussi Jalas, Leo Funtek, Ulf Söderblom, Jorma Panula, Okko Kamu, Jorma Panula, Eri Klas, Leif Segerstam,  Atso Almila. 

INTENDENTTEJÄ

Petri Juutilainen, Juhani Poutanen, Päivi Koivula, Anna Jaskiewicz, Tuulikki Närhinsalo, Anna Rombach.

Lähteitä:
Fabian Dahlström: Sibelius-Akatemia 1882–1982
Anu Konttinen: Panulan luokka
Tuula Kotilainen: Portaat Parnassolle
Juhani Poutanen: Sibelius-Akatemian orkesterikoulutus
Auli Särkiö: Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri: 100 vuotta Suomen musiikinhistoriaa 

Alla viimeinen jakso neliosaisesta dokumenttisarjasta, joka kertoo Sibelius-Akatemian ja Juilliard School of Musicin yhteisestä periodista kesällä 2017. Klikkaamalla videon alareunassa näkyvää Youtube-linkkiä pääset katsomaan myös sarjan muut osat; tässä viimeisessä osassa opiskelijat mm. puhuvat tulevaisuudesta:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s