Millaisia reittejä pitkin ihmisestä tulee intendentti – millaisia ominaisuuksia häneltä vaaditaan, ja millaista työ on intendenttien itsensä mielestä? Tunne orkesterisi -sarjan 15-vuotisjuhlakevään päätöksessä tutustumme orkesterin hallinnollisiin johtajiin. Ajankohta on hyvin otollinen, sillä sekä Helsingin kaupunginorkesterin Jari Eskola että Radion sinfoniaorkesterin Maris Gothóni ovat vastikään aloittaneet nykyisessä toimessaan.
Intendentti on moniosaaja, jonka tulee päättää niin taloudesta, hallinnosta kuin taiteellisista valinnoista. Satapäisen organisaation johtajana intendentti on paljon vartijana. Hänen on vastattava monenlaisten orkesterilaitoksen ympärillä olevien tahojen toiveisiin ja vaatimuksiin. Yhtäällä ovat päättäjät, rahoittajat ja yleisö, toisaalla orkesterin oma henkilökunta pääkapellimestarista tai taiteellisista johtajista rivimuusikoihin, toimistoon ja orkesterijärjestäjiin. Hyvin tärkeässä osassa intendentin työtä ovat orkesterin vierailijat, kapellimestarit, solistit ja kuorot. Ja kaiken aikaa orkesterin toimintaa sekä taiteellista tasoa tulisi kehittää ja viedä eteenpäin, yhteistyössä ja hyvässä hengessä.
Kummallakin Tunne orkesterisi -vieraista on huomattava kokemus musiikkialan hallinnollisissa sekä johtotehtävissä. Eskola siirtyi Helsingin kaupunginorkesterin intendentiksi täksi kaudeksi Kuopion Musiikkikeskuksen ja kaupunginorkesterin johtajan pestistä ja on aiemmin toiminut mm. musiikkikustantamo Fennica Gehrman Oy:n kustannuspäällikkönä. Gothóni on ollut toimessaan Radion sinfoniaorkesterin intendenttinä nyt kaksi kautta. Hän on taustaltaan pianisti ja on ennen RSO:ta tehnyt taiteellisen suunnittelun johtotehtäviä Belgian kansallisorkesterissa sekä Stavangerin sinfoniaorkesterissa Norjassa.
Tervetuloa kuulemaan heidän mietteitään intendentin työstä sekä osallistumaan keskusteluun Musiikkitalon Paavo-salissa torstaina 7.5. klo 16.30–18.00. Isäntänä toimii tuttuun tapaan muusikko, pedagogi ja toimittaja Ville Komppa, ja tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Musiikkitalo, harjoitussali Paavo, Mannerheimintie 13 a (pohjakerros)
Lisätietoa Tunne orkesterisi -sarjan 15-vuotisjuhlakeväästä löytyy sarjan nettisivuilta: https://tunneorkesterisi.com/2025/11/30/tunne-orkesterisi-kevat-2026-konsertin-taydelta/
VAPAA PÄÄSY
Tunne orkesterisi -luentosarja on osa Musiikkitalon yleisötyöohjelmaa.
Lisätietoja:
Orkesteritoiminnan suunnittelija,
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Anna Rombach
Puh. 040 710 4333
http://tunneorkesterisi.com
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
