Tunne orkesterisi 8.3.2018: Ultrauutta ja uusvanhaa

Tunne orkesterisi -yleisöluentosarjassa käydään maaliskuussa kunnolla kiinni 1900-lukuun keskittyen erityisesti sen alkupuoleen noin Ensimmäisestä maailmansodasta 1960-luvulle. Saamme sarjaan vieraaksi säveltäjä Maija Hynnisen, joka valmistelee tohtorintutkintoa Yhdysvalloissa, Kalifornian Berkleyn yliopistossa, sekä viulisti Eriikka Maalismaan, monipuolisen orkesteri- ja kamarimuusikon sekä solistin. Onko 1900-luvun musiikin moninaisuuteen ja lukuisiin erilaisiin tyylillisiin, eri tavoin yhtäältä historiasta ammentaviin ja toisaalta ultramoderneihin rihmastoihin ylipäätään mahdollista saada otetta? Olemmeko vieläkin liian lähellä 1900-lukua? Näitä kysymyksiä Maija Hynninen pohtii myös ennakkotekstissään, joka on luettavissa tässä.

Millaista ultrauutta ja uusvanhaa musiikkia 1900-luvun alkupuoliskolla sitten sävellettiin – erityisesti orkesterille? Ja millaista sitä on soittaa – millaista on ylipäätään soittaa niin sanottua ”uutta musiikkia” eli karkeasti ottaen alle sata vuotta sitten sävellettyjä säveliä? Tätäkin kysymystä kanssamme pohtii Eriikka Maalismaa. Hän soitti vuodet 2006–2016 Helsingin kaupunginorkesterissa, siitä suurimman osan orkesterin toisena konserttimestarina, ja vaikuttaa nykyisin vapaana taiteilijana muun muassa Ristiveto-festivaalin ja Klassinen Hietsu -sarjan järjestäjänä ja Härö-kollektiivin jäsenenä.

Luennon isäntänä on tuttuun tapaan muusikko, toimittaja ja tutkija Ville Komppa – tervetuloa Musiikkitalon Paavo-saliin torstaina 8.3.2018 klo 16.30–18.00! Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Musiikkitalon ja Taideyliopiston avoimen kampuksen yhteinen luentosarja Tunne orkesterisi on suunnattu erityisesti senioreille, mutta sen tilaisuudet ovat avoimia kaikille orkesterista ja orkesterimusiikista kiinnostuneille.

Tunne orkesterisi -luentosarja on osa Musiikkitalon KUULE! –yleisötyöohjelmaa.

Luennot pidetään Musiikkitalon orkestereiden harjoitussali Paavossa.

Lisätietoja:

Taideyliopiston avoin kampus
Erikoissuunnittelija Mari Karjalainen
Puh. 050 384 3452
https://tunneorkesterisi.com

Pablo Picasson piirtämä kansi Igor Stravinskyn Ragtime -nuottijulkaisuun. Lähde: The Red List (klikkaa kuvaa)

Yksi vastaus artikkeliiin “Tunne orkesterisi 8.3.2018: Ultrauutta ja uusvanhaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s