Tunne orkesterisi 8.2.2018: Musiikin merkityksiä – ohjelmallisuus ja absoluuttisuus

Mistä säveltäjä saa sävelteoksensa aiheen? Kirjallisuudesta, historiasta, myyteistä, luonnosta, kotimaasta, kuvataiteesta, omasta elämästään – höyryveturin lähestymisestä tai tähtien liikkeistä? Vai onko niin, että musiikki on vain sointeja ja säveliä – Eduard Hanslickin sanoin ”soiden liikkuvia muotoja”? Säveltäjät ovat jo kauan ennen 1900-luvun modernistimaalareita keksineet nimittää teoksiaan aihekuvauksen sijaan abstrakteina teossarjoina, Ensimmäinen sinfonia, Toinen sinfonia ja niin edelleen. Onko siis niin, että musiikille on kuvataidetta ominaisempaa kuvata vain itseään?

Musiikin ohjelmallisuus ilmenee usein runollisena, kuvailevana tai kertovana aiheena teoksen otsikossa – näin on vaikkapa Ludwig van Beethovenin Pastoraalisinfoniassa tai Paul Dukas’n Noidan oppipojassa. Millaista on musiikin ohjelmallisuuden – tai Hanslickia myötäillen absoluuttisuuden historia, ja miten se näyttäytyy nykysäveltäjän työssä 2000-luvulla. Tunne orkesterisi -sarjassa musiikin merkityksistä on keskustelemassa dosentti, filosofian tohtori Timo Kaitaro sekä säveltäjä Harri Vuori, isäntänä toimii tuttuun tapaan muusikko ja toimittaja Ville Komppa.

Tervetuloa Musiikkitalon Paavo-saliin torstaina 8.2.2018 klo 16.30–18.00!

Ennakkomateriaalina luennolle on jälleen tarjolla Tuula Kotilaisen artikkelissa Ohjelmamusiikki – mitä se merkitsee.

Musiikkitalon ja Taideyliopiston avoimen kampuksen yhteinen luentosarja Tunne orkesterisi on suunnattu erityisesti senioreille, mutta sen tilaisuudet ovat avoimia kaikille orkesterista ja orkesterimusiikista kiinnostuneille.

Tunne orkesterisi -luentosarja on osa Musiikkitalon KUULE! –yleisötyöohjelmaa.

Luennot pidetään Musiikkitalon orkestereiden harjoitussali Paavossa.

Lisätietoja:

Taideyliopiston avoin kampus
Erikoissuunnittelija Mari Karjalainen
Puh. 050 384 3452
https://tunneorkesterisi.com

Yksi vastaus artikkeliiin “Tunne orkesterisi 8.2.2018: Musiikin merkityksiä – ohjelmallisuus ja absoluuttisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s