Taipumus ja palo taiteen tekemiseen kulkeutuu usein sukupolvelta toiselle – ja taiteilijat tapaavat myös löytää puolisoita taiteilijoista. Näin muodostuu taiteilijasukuja, joilla saattaa olla huomattavakin rooli ja merkitys Suomen kaltaisen pienen maan kulttuurielämälle. Yksi tällainen, pääasiassa muusikoista koostuva taiteilijasuku ovat Hannikaiset. Suomalaisen musiikkikasvatuksen pioneerin, kuoromiehen ja rakastetun laulusäveltäjän P.J. Hannikaisen (1854–1924) jälkikasvussa on useita ammattimuusikoita, säveltäjiä ja taiteilijoita, esimerkiksi kapellimestari Tauno Hannikainen (1896–1968), yksi merkittävimmistä kansainvälisistä kapellimestareistamme 1900-luvun puolivälissä.
Tauno Hannikaisen veljen, viulisti-säveltäjä Arvo Hannikaisen tyttärenpoika Tuomas Hannikainen teki kapellimestaridiplomin Jorma Panulan luokalla vuonna 1991 ja on sen jälkeen lukeutunut kansainvälisimpiin kapellimestareihimme sekä vaikuttanut Suomessa erityisesti Tampere Filharmoniassa, Tapiola Sinfoniettassa, Kuudennen kerroksen orkesterissa (nyk. Suomalainen barokkiorkesteri) sekä Keski-Pohjanmaan kamariorkesterissa. Tuomas Hannikainen on täydentänyt opintojaan teatterimusiikin ja -ilmaisun parissa sekä tuonut muun muassa Jean Sibeliuksen unohdettuja musiikkiteatteriteoksia takaisin päivänvaloon.
Tuomas Hannikainen saapuu kertomaan Hannikaisten laajasta sukupuusta sekä yli sukupolvien jatkuvasta perinnöstä Tunne orkesterisi -luennolle torstaina 16.3. klo 16.30–18; paikkana on tuttuun tapaan Musiikkitalon Harjoitussali Paavo ja isäntänä muusikko ja toimittaja Ville Komppa.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy – tervetuloa!
Lisätietoja:
Taideyliopiston avoin kampus
Erikoissuunnittelija Mari Karjalainen
Puh. 050 384 3452