Sellisti Senja Rummukainen ponnahti klassista musiikkia seuraavien tietoisuuteen viimeistään voitettuaan Turun sellokilpailun kaksi vuotta sitten. Kansainvälisestäkin kilpailumenestyksestä nauttinut sellisti soittaa kamarimusiikkia Borea-jousikvartetissa ja on vakioavustaja suomalaisissa sinfoniaorkestereissa.
Muusikko Jumalan armosta, on Mats Liljeroos kirjoittanut klarinetisti Harri Mäestä. Vastikään Taideyliopiston Sibelius-Akatemian puupuhallinmusiikin professorina aloittanut Harri on harjoittanut muusikontyötään erityisesti Tapiola Sinfoniettan sooloklarinetistina, mutta merkkipaaluihin lukeutuu myös valinta Uudenkaupungin Crusell-viikon taiteelliseksi johtajaksi. Harri on paitsi hieno muusikko, myös yksi kansainvälisesti kysytyimpiä opettajiamme!

Senja ja Harri ovat vieraina Tunne orkesterisi -yleisösarjan lokakuussa. Kuinka he ovat erilaiset polkunsa musiikontiellään valinneet, ja millaisia polkuja he näkevät edessä päin? Missä vaiheessa tapahtuivat käänteet, jotka johtivat oman tien löytämiseen? Mitkä ovat olleet tähän astisen uran suurimpia haasteita, mitkä antoisimpia kokemuksia? Mitä oli takana, missä ollaan nyt ja mitä on edessä?
Tervetuloa kuulemaan Senjan ja Harrin mietteitä Musiikkitalon alalämpiöön tulevana torstaina kello 16.30-18! Isäntänä on tuttuun tapaan muusikko ja toimittaja Ville Komppa.
Tunne orkesterisi -luentosarja on osa Musiikkitalon KUULE! -yleisötyöohjelmaa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
(Huom! Tapaamme siis poikkeuksellisesti Musiikkitalon alalämpiössä!)
Lisätietoja:
Taideyliopiston avoin kampus
Erikoissuunnittelija Mari Karjalainen
Puh. 050 384 3452
https://tunneorkesterisi.wordpress.com