Tunne orkesterisi 24.3.2016: Sarjat, tanssit ja ohjelmallisuus

Musiikin poljento, tai hienommin rytmikarakteri, on helppo ymmärtää yhteydessä tanssiin. Kummassakin rytmillä on sama rooli: luoda ajassa toistuva kuvio, joka liikuttaa–aivan kirjaimellisesti. Klassisen musiikin rytmikuviot ovat pitkälti perustuneet erilaisille tansseille, menuetin kaltaisille ”korkeille” hovitansseille ja polkan kaltaisille ”matalille” kansantansseille. Ne ovat antaneet rytmikuvioiden lisäksi musiikille myös laajempia muotoja, ja erilaisia tansseja ketjuttamalla on syntynyt sarjoja.

Rytmikarakteri saattaa perustua jonkin olennon–perhosen, vankkureita vetävien härkien, tai miksei jättiläisen tai keijukaisen–tapaan liikkua. Musiikki kuitenkin liikkuu muutenkin, ja monet musiikin ”etenemiseen” liittyvät käsitteet ovat vertauskuvallisia fyysiseen liikkeeseen, ehkäpä samalla tavoin kuin maalaustaiteessa sinänsä hyvin staattiset, kaksiulotteiset siveltimenvedot synnyttävät mielikuvan valtavasta liike-energiasta. Helpoin esimerkki löytyy luonnonvoimista!

William Turner: Shipwreck of the Minotaur, 1810

1800-luvulla saksalaisessa musiikissa kamppaili kaksi näkökulmaa: Eduard Hanslick piti korkeimpana absoluuttista musiikkia, jonka ”soiden liikkuvat muodot” (“Tönend bewegte Formen”) olivat puhtaasti musiikillisia, vapaita kaikenlaisista ulkomusiikillisista tekijöistä. Toisaalla eli näkemys, jota varsinkin Franz Liszt piti ensisijaisena, ja jossa musiikin taustalla oli aina oltava jokin ohjelma, runo, tarina, motto, johtoajatus.

Mitä kaikkea kätkeytyy musiikin liikutusten taakse? Millä tavalla erilaiset musiikilliset tilanteet yhdistyvät sarjoiksi, kokonaisuuksiksi? Tansseja, olioiden liikettä ja ohjelmallisuuttakin sivutaan Tunne orkesterisi -luennolla, kun taiteilija, professori Riitta Nelimarkka ja mezzosopraano, musiikin tohtori Päivi Järviö keskustelevat luentosarjan isännän Ville Kompan kanssa, esimerkkeinään otteita Musiikkitalon kevään ohjelmistosta.