Tunne orkesterisi 15.1.2015: Suomalaisen orkesterin synty ja kasvu

Jean Sibeliuksen (1865–1957) opiskeluvuodet Helsingin yliopistossa 1880-luvulla osuivat suomalaisen musiikki- ja orkesterikulttuurin kannalta käänteentekevään aikaan. Turussa oli toiminut soitannollinen seura jo yli sadan vuoden ajan – ja Helsinkikin oli Suomenlinnan rakentamisen jälkeen noussut merkittäväksi kulttuurikaupungiksi soitannollisine yhdistyksineen ja orkestereineen. Soitonopetuksen taso oli kuitenkin heikko ja samaten ammattimaisen musiikinteon edellytykset korkeintaan satunnaisia: Helsingin ainoa ammattimaisesti toimiva orkesteri oli Nya Teaternin (nykyisen Svenskanin) pieni teatteriorkesteri.

Sibeliuksen Helsinkiin-saapumisen aikoihin alkoi tapahtua: Martin Wegelius, Richard Faltin ja erinäiset muut musiikkielämän vaikuttajat perustivat Helsingin musiikkiopiston, nykyisen Sibelius-Akatemian, vuonna 1881, ja seuraavana vuonna toimintansa aloitti Robert Kajanuksen johdolla Helsingin orkesteriyhdistys, sittemmin Helsingin filharmoninen seura, nykyisen kaupunginorkesterin esimuoto.

Millaista oli suomalainen konserttielämä – ja ylipäätään musiikkikulttuuri – näinä käänteentekevinä vuosina? Mistä tulivat soittajat uusiin  orkestereihin? Entäpä mikä oli armeijan soittokuntien rooli? Millaista musiikkia harvat Suomessa vaikuttavat ammattimuusikot soittivat – ja sävelsivät?

Suomalaisen orkesterilaitoksen synnystä Sibeliuksen nuoruudenvuosiin keskustelevat musiikkitieteen professori Matti Vainio sekä muun muassa Rantatie-kvartetissa soittava sellisti Lea Pekkala, yhdessä Tunne orkesterisi -sarjan isännän Ville Kompan kanssa.

Tilaisuus pidetään tuttuun tapaan Musiikkitalon harjoitussalissa Paavossa torstaina 15.1. kello 16.30–18.00. Vapaa pääsy – tervetuloa!

Lisätietoja Tunne orkesterisi -sarjasta sekä kevään 2015 ohjelmasta:

https://tunneorkesterisi.wordpress.com/2014/12/09/kevaalla-2015-lennetaan-sibeliuksen-siivin/

Yksi vastaus artikkeliiin “Tunne orkesterisi 15.1.2015: Suomalaisen orkesterin synty ja kasvu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s