Tunne orkesterisi -luennolla on tällä kertaa aiheena viime vuosikymmeninä kuumana käynyt barokkibuumi. Käsittelemme sekä buumin taustoja, että itse barokkimusiikinkin taustoja, vieraina Helsingin barokkiorkesterin taiteellinen johtaja, cembalisti Aapo Häkkinen sekä viulisti Minna Kangas. Luento pidetään tuttuun tapaan Musiikkitalon harjoitussali Paavossa torstaina 7.11. kello 16.30–18.00 — ja isäntä toimii Ville Komppa.
Sana ”barokki” tulee portugalin ja espanjan epätäydellistä tai hiomatonta helmeä tarkoittavasta sanasta barocco, ranskaksi baroque. Kuten niin usein vastaavat nimitykset (kuten nyt vaikkapa ”persu”), se annettiin jälkikäteen ja tarkoitettiin halventavaksi. Barokin tapauksessa nimitys tarkoitti sitä ylikoristeelliseksi katsottua, raskasta ja vanhanaikaista tyyliä, jolta — karkeasti ottaen — 1600-luvun musiikki kuulosti 1700-luvun klassisen puhdaspiirteisen ja galantin kepeän ilmaisun kannattajien mielestä.
Ja kuten niin usein vastaavien nimityksien kohdalla, barokkikin on käsitteenä kovin epämääräinen, sillä sen alle on mahdutettu kovin paljon erilaisia musiikkityylejä ja -lajeja, jostain 1600-luvun alun tosiasiallisesti ”myöhäisrenessanssisesta” madrigalismista 1700-luvun italialaisen oopperan galanttiin ”varhaisklassismiin”. Mutta kuten näistä määreistä voi päätellä barokki kuitenkin asettuu renessanssin ja klassismin — siis toisaalta 1500-luvun, toisaalta 1700-luvun kahden hieman erilaisen antiikki-innostuksen väliin.
Kun puhutaan barokkibuumista, puhutaan itse asiassa tietynlaisesta vanhan musiikin löytämisestä uudelleen. Barokkimusiikkihan ei koskaan kadonnut mihinkään. Vaikka vaikkapa Vivaldi ihan oikeasti löydettiin uudestaan 1800-luvulla oltuaan 150 vuotta aika lailla unohduksissa, monet esimerkiksi Georg Friedrich Händelin ja Johann Sebastian Bachin teoksista olivat tuttuja ainakin alanharrastajille ja säveltäjille jo 1700-luvulla. Bachin musiikin toi suuren yleisön tietoon Felix Mendelssohn, mutta pitkän aikaa, Mozartista ja 1700-luvun lopulta pitkälle 1900-luvulle barokkimusiikki usein sovitettiin oman ajan instrumenteille.
Niinpä isoin asia, minkä 1950-luvulla alkanut barokkimusiikin elvyttäminen pitää sisällään, on 1600-luvun ja 1700-luvun alun musiikin, jota me barokiksi kutsumme, soittaminen ensinnäkin sen ajan soittimilla (tai niiden toisinnoilla eli ns. ”periodisoittimilla”), ja toiseksi, sen ajan esittämiskäytäntöjä tutkien ja jäljitellen. Tyylien, lajien ja tapojen kirjon vuoksi siinä onkin riittänyt puuhaa.
Mutta yhtäkaikki, tuon työn seurauksena musiikinrakastajat ja suuri yleisö on saanut korvilleen soinnillisesti ja tulkinnallisesti uudenlaista, ehkäpä raikkaampa, mutta ainakin erilaista tapaa suhtautua vanhaan, siis ennen 1700-luvun jälkipuolta sävellettyyn, musiikkiin. Tämä on vaikuttanut myös suuresti siihen, kuinka moderneilla soittimilla soitetaan barokkimusiikkia — ja sen jälkeenkin sävellettyä musiikkia: viimeisen parin-, kolmenkymmenen vuoden aikana tämä ”autenttisuusliike” on levinnyt eteenpäin klassismin, 1700-luvun loppupuolen musiikkiin ja Beethoveniin, sitten romantiikkaan — ja nyttemmin jopa 1900-luvun alun musiikkiin, kun jopa Debussya on alettu soittaa periodisoittimin! Barokki on ollut jo pitkään IN, ja nyt sen elvyttänyt autenttisuusliike on saanut sukat pyörimään jopa suurten romanttisten teosten tulkinnoissa!
Mikä sitten tarkalleen ottaen on tämän aiheuttanut? Onko syy soittimissa, vai sittenkin musiikillisessa ilmaisussa, tavassa suhtautua musiikin esittämiseen? Ja mitä sen taustalla on, mistä barokkimusiikki on saanut alkunsa?
Näihin kysymyksiin sukelletaan Tunne orkesterisi -luennolla torstaina. Tervetuloa paikalle kuuntelemaan ja osallistumaan keskusteluun — tilaisuuteen on tuttuun tapaan vapaa pääsy!
Tunne orkesterisi 