17.1.2013 Tunne orkesterisi -luennolla musiikkia näyttämölle!

Tunne orkesterisi -luentosarjan kolmas vuosi käynnistyy jatkolla viime syksyn päättäneeseen aiheeseen Musiikki ja kuva. Tuolloin, 20.12.2012 ohjaaja Vilppu Kiljunen ja pianotaiteilija Emil Holmström pohtivat, miten erilaiset näyttämökuvat rakentuvat, mitä ohjaajan tehtävät tuossa rakentumisessa ovat, ja kuinka yleisö voi näitä kuvia lukea. Erilaisten näyttämöratkaisuiden merkityksistä puhuttiin paljonkin, ja siihen johdatteli jo luennon ennakkojuttu, ”kuvan ja musiikin salatut kertomukset”, jonka voi lukea täältä.

Ensi torstaina, 17.1.2013 käsittelemme samaa aihepiiriä aiheella Musiikki ja näyttämö – libretto, partituuri, monttu ja lava. Yhdessä kapellimestari, säveltäjä Kirmo Lintisen ja viulutaiteilija Pasi Eerikäisen kanssa keskustelemme erilaisista tavoista, joilla musiikki tulee näyttämölle. Minkälaista on oopperan tai näyttämömusiikin säveltäjän työ: Miten libretto muuttuu partituuriksi? Entä partituuri soiviksi säveliksi? Kapellimestari ja viulisti keskustelevat myös siitä, miten erilaista on olla esiintyvänä taiteilijana montussa, teatteri- tai oopperaorkesterissa, ja lavalla; muusikkohan voi joutua myös näyttelemään!

Tunne orkesterisi -luentosarja jatkuu siis tuttuun tapaan Musiikkitalon Harjoitussalissa kerran kuussa torstaisin klo 16.30–18.00. Tervetuloa!

Tunne_orkesterisi_kevat_2013_web2

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s