Tunne orkesterisi 12.1.2023: Kameleonttiorkesterit

Orkestereiden toimintaympäristö sekä orkestereihin kohdistuvat odotukset ovat monella tapaa muutoksessa. Millaiseksi ammattimuusikoista koostuvan orkesterin merkitys koetaan suurten kaupunkien ulkopuolella? Ja millaiseksi eri kokoiset suomalaiset orkesterit, esimerkiksi rahoituksestaan tai yleisöpohjastaan riippuen, itse kokevat tehtävänsä, työnsä ja toimintansa arvot? Onko joidenkin orkestereiden helpompi keskittyä taiteen tekoon toisten joutuessa taiteilemaan olemassaolonsa edellytysten kanssa?

Suomessa on väkilukuun nähden ehkäpä eniten ammattilaisorkestereita koko maailmassa. Näiden joukossa on niin sinfonia-, kamari-, barokki-, jazz- ja viihdeorkestereita kuin soittokuntia, ja varsin monella työnkuva on muutakin kuin väliajallisia konsertteja omassa (tai läheskään aina edes yhdessä ja samassa) salissa. Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n 33 jäsenorkesterista alle puolet on sinfoniaorkestereita tai vastaavasti toimivia sinfoniettakokoisia orkestereita. Millaisia nämä muut ovat ja millaista työtä ne tekevät – ja mitä ovat ns. runko-orkesterit, kuten aivan kivenheiton päässä pääkaupunkiseudulta arvokasta työtä tekevä Lohjan kaupunginorkesteri?

Kevätkauden 2023 Tunne orkesterisi -sarjan ensimmäisessä keskustelussa vieraina ovat Lohjan kaupunginorkesterin intendentti Heidi Ketola sekä konserttimestari Tero Latvala. He kertovat omasta työstään, Lohjan orkesterista ja sen arjesta sekä juhlasta – ja keskustelemme myös laajemmin orkestereiden erilaisista profiileista sekä kaikesta siitä työstä, mitä orkesterit sekä niiden muusikot tekevät.

Tervetuloa Musiikkitalon Paavo-saliin torstaina 12.1. klo 16.30–18, keskustelua isännöi tuttuun tapaan muusikko, lehtori Ville Komppa. Tilaisuus on maksuton ja pääsyliputon!

Tunne orkesterisi -sarjasta sekä kevään 2023 muusta ohjelmasta voit lukea lisää täällä.

Tunne orkesterisi -luentosarja on osa Musiikkitalon KUULE!-yleisötyöohjelmaa.

Musiikkitalo, harjoitussali Paavo, Mannerheimintie 13 a (pohjakerros)

VAPAA PÄÄSY

Lisätietoja:

Taideyliopiston avoin kampus
Hanna Paananen
Puh. 050 4568145

Tervetuloa orkesterimatkalle!

Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Yksi vastaus artikkeliiin “Tunne orkesterisi 12.1.2023: Kameleonttiorkesterit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s