1700–luku, valistuksen vuosisata, vannoi universaalin ihmisyyden ja järjen nimeen antiikin Kreikan, klassismin hengessä. Assosioinnin vapaus ja tunteiden vivahteiden tulkitseminen tuli tapahtua hyvällä maulla ja aistillisesti: ihanteena oli hyväkäytöksinen, lukenut, taiteita tunteva ja taitava, humaani galant homme. Piti olla myös kekseliäs ja nokkela – kunhan ei liioitellut. Vapauden ja sosiaalisen tasa-arvon ihanne oli ilmiselvässä ristiriidassa hallitsevien luokkien ja huonompiosaisten välisen syvän kuilun kanssa, mikä johti vuosisadan lopulla Ranskan vallankumoukseen, kuohuntaan, joka jatkui vielä pitkälle seuraavalle vuosisadalle.
Johdantokääryle: rokokoo – valistus – Sturm und Drang – klassismi
”Vaikka barokkia mukailtiinkin Saksassa ja Itävallassa, se oli italialainen keksintö. Barokki sai alkunsa uskonnollisena arkkitehtuurina ja ilmensi katolisen kirkon emotionaalisia pyrkimyksiä. Rokokoo oli jossain määrässä pariisilainen keksintö ja ärsyttävän maallinen. Se oli ainakin pinnallisesti reaktio Versailles´n raskasta klassismia vastaan. Antiikin staattisen järjestyksen sijasta se sai innoituksensa luonnonesineistä, niiden vapaista linjoista – simpukankuorista, kukista, vesikasveista – varsinkin jos ne kiertyivät toisiinsa. Rokokoo oli reaktio akateemista tyyliä vastaan mutta se ei ollut negatiivista. Se edusti todellista herkkyyden lisääntymistä. Se ylti uuteen assosioinnin vapauteen ja vangitsi uusia ja herkempiä tunteen vivahteita.”
Kenneth Clark: Länsimainen perintömme Tammi, 1969. Suom. Heidi Järvenpää
”Rokokoo” tulee ranskan simpukankuorta merkitsevästä sanasta rocaille. Se on taidehistoriallinen käsite, ilmiönä ranskalaisen aristokraattisen elämänpiirin aluetta. Kevyttä, eleganttia, siroa, kierteistä, aistillista. Barokin koristeellisuus jatkuu mutta eivät suuret muodot, ylenpalttisuus, silmille hahmottumaton suuri kokonaisuus ja dramaattisuus.
”Englantilainen puutarha” oli uusinta muotia 1700-luvun alkupuolelta eteenpäin. Barokkilinnojen ja puutarhojen symmetria ja terassirakentaminen liukenivat kumpuileviksi rinteiksi, kiemurteleviksi teiksi ja poluiksi, yllättäviksi huvimajoiksi, patsaiksi, luoliksi, lammikoiksi. Lihavat, raskaasti puetut ja massiivisilla peruukeilla varustetut ihmiset jäivät maalauksiin, galantit eli sukkelat, vähän ehkä snobistiset, muodikkaat hahmot silkkihousuissaan, -hameissaan ja kankipalmikkoperuukeissaan pujahtelivat, aterioivat, nappailivat suukkoja nurkan takana, – vähintään! – ja keskustelivat säkenöivästi ihastuttavien, eleganttien naisten emännöimissä salongeissa.
Vastaavaa tapahtui musiikissa: terassidynamiikka eli piano/forte -vuorottelu liukeni uudeksi kiehtovaksi käytännöksi vaimentaa ja voimistaa ääntä: crescendo ja diminuendo tulivat muotiin. Hyvä melodia, ongelmaton harmonia haastoivat suuret, virtuoosiset aariat ja kastraattilaulajat, vaikuttaen erityisesti oopperan muuttumiseen. Orkesterimusiikissa Haydnin sinfoniat koukuttivat kuulijoita leppoisalla huumorilla ja ohjelmallisuudella.
1700-luvun aikana seuraelämä levisi hovien suljetuista piireistä kaupunkeihin ja salonkeihin, ja laajeni keskiluokkaan. Viihdytystä antoivat tanssimisen ja kotimusisoinnin lisäksi tunteellisesti värittyvä kirjallisuus, teatteri, laulunäytelmät ja ooppera. Tunnekuohut tulivat muotiin, rakkaus kaikissa muodoissaan sai luettavia, katseltavia ja kuunneltavia esiintymismuotoja, luontoa lähestyttiin, sen suuruuden ja ihmisen pienuuden välistä suhdetta analysoitiin.
Rokokoo vaikuttaa pinnalliselta ja näkyy lähinnä silmille. Sen rinnalla dynaamisella 1700-luvulla tapahtuu merkittävä henkisen elämän aktivoituminen, voidaan puhua hengen kapinasta. Tai valaistumisesta – suomessa ja monissa muissakin kielissä aikakautta kuvaava nimi, meidän ”valistuksemme”, perustuu sanan valo. Valistus – rationaalinen aikakausi, läksi siitä, että kun tietää, tekee oikein. Siksi tulee jakaa tietoa.
Tieto lisäsi tuskaa ja ihmetystä, kirkon opinkappaleet ja kaikenlainen autoritaarisuus mietityttivät ja ärsyttivät. Metafyysistä vastaan käytiin terveen järjen, ajattelun ja empiirisen tieteen asein. Muodollisuutta vastaan luonnollisuuden puolesta, auktoriteetteja vastaan yksilön puolesta, yksityisoikeuksia vastaan tasa-arvoisuuden puolesta. Valistuksen henki oli skeptinen, kokeellinen, käytännöllinen, liberaali, edistyksellinen, maallinen. Se johti riskinottoihin, vastakkainasetteluihin, epäluuloihin, rajoituksiin, toisaalta tutkimukseen, kokeiluihin, merkittäviin löytöihin, tiedon lisääntymiseen. Myös vallankumoukseen.
Taiteisiin vaikuttivat monet yhteiskunnalliset ilmiöt:
Kansainvälisyys: liikuttiin enemmän, yhtä hyvin hallitsijoissa kuin muusikoissa oli ulkomaalaisia. Muotiin ja musiikkiin tuli esim. turkkilaisia vaikutteita.
Humanitaarisuus: valistuneita hallitsijoita, ihmisyysaatetta, vallankumouksen synnyttämiä vapauden, veljeyden ja tasa-arvoisuuden julistuksia, kansallishymnejä.
Popularisointi: konserttiyhdistyksiä ja julkisia konsertteja kaupungeissa, musiikkikustannustoimintaa, musiikkialan koulutusta.
Taiteilijan sosiaalisen aseman muutos: suurin osa muusikoista eli keikkapohjalta, toimeentulo oli epävarmaa. Hovit ja kirkko olivat suuria työnantajia mutta ei vakaita. Kunnan ja valtion palveluksessa turva oli vähän parempi, ja suurkaupungeissa ansiomahdollisuudet olivat parhaita. Se kohotti muusikon statusta. Säveltäjät saivat kertapalkkiot teoksistaan eikä niillä ollut tekijäsuojaa. Luvaton kopiointi oli yleistä. Musiikin myynti lisääntyi musiikin harrastamisen ja opiskelun ansiosta.
Luovassa ja esittävässä musiikissa voimakkaat kehityslinjat tapahtuivat oopperan ja soitinmusiikin kohdalla. Jälkimmäisessä niin soolosoitin-, kamari- ja orkesterimusiikin alueet läpäisi sisäisen rakenteen ja muodon kehitys, ns. sonaattimuoto. Soittimien kehitys vaikutti sointivärin ja dynamiikan rikastumiseen. Musiikin luomisen, esittämisen ja vastaanottamisen alueet jäsentyivät, ammattimainen ja harrastuspohjainen musiikkielämä alkoivat eriytyä, molemmat kehittyivät voimakkaasti.
”Goottilaisen arkkitehtuurin jälkeen ooppera on länsimaisen ihmisen merkillisimpiä keksintöjä. Tri Johnsonin paljon siteerattu lause ’päättömästä ja mielettömästä huvituksesta’ pitää täysin paikkansa, ja aluksi tuntuu hämmästyttävältä, että oopperan täydellisyys luotiin järjen aikakaudella. 1700-luvun alkupuolen suurin taide oli uskonnollista taidetta, rokokoon suurin taiteellinen aikaansaannos on täysin irrationaalinen. Närkästyneet protestantit sanoivat, että rokokookirkot olivat kuin oopperataloja – pitää paikkansa mutta kääntäen. Münchenin Residenztheater on kuin rokokookirkko. Oopperatalot tulivat muotiin kun kirkot menivät pois muodista, ja ne ilmaisivat niin täydellisesti tämän uuden, profaanin uskon näkemyksiä, että sadan vuoden ajan ne rakennettiin rokokootyylisiksi, vaikka tyyli muuten oli aikansa elänyt. Katolisissa maissa, ei vain Euroopassa vaan myös Etelä-Amerikassa oopperatalo on useinkin kaupungin paras ja suurin rakennus.”
(Kenneth Clark: Länsimainen perintömme)
Teksti: Tuula Kotilainen 8.11.2017
Lue myös:
Tunne orkesterisi 