Huhtikuussa Tunne orkesterisi -sarjassa keskustellaan tällä kertaa modernismista. Modernismilla on tarkoitettu musiikissa hyvin erilaisia asioita. Ensimmäistä kertaa termi vakiintui laajempaan käyttöön 1900-luvun alussa, jolloin tuolla käsitteellä viitattiin myöhäisromantiikan teoksiin, lähinnä Richard Straussiin ja Gustav Mahleriin. ’Modernismin ’ rinnalla 1910-luvulta alkaen käytettiin usein termiä ’futurismi’ aina pitkälle 1930-luvulle saakka, kunnes futurismi vakiintui tarkoittamaan 1900-luvun eräitä italialaisia ja venäläisiä säveltaiteen uudistajia.
Modernismia on totuttu pitämään vastaiskuna romantiikan ilmaisua vastaan. Osittain näin onkin, mutta samalla modernismi jatkoi johdonmukaisesti romanttisen ajan ilmaisupaineen kasvamisen logiikkaa. Modernismi on myös tyylikirjoltaan tavattoman rikas. Sen alle on sijoitettu kovin erityyppisiä teoksia. Anton Webernin Sinfoniaa, Alban Bergin Wozzeckia, Paul Hindemithin Mathis der Maleria, Edgard Varèsen Ionisationia ja vaikkapa Karlheinz Stockhausenin Gruppenia on nimitetty modernistisiksi teoksiksi. Silti niiden estetiikoissa ja sävellystekniikoissa on suuria eroja.
Modernismi ei tietysti ole 1900-luvulla keksitty asia, jos ajatellaan sen sisältöä uutena musiikkina. Kaikki musiikki on ollut joskus sitä uusinta. Esimerkiksi Ludwig van Beethovenin Eroica-sinfoniaa pidettiin aikanaan yltiöpäisenä, ja Grosse Fuge oli alun perin finaaliosa eräässä toisessa jousikvartetossa. Kustantaja piti osaa aivan liian vaikeatajuisena ja vaati Beethovenia kirjoittamaan kvartettoon uuden finaalin, jonka hän tekikin. Grosse Fuge ilmestyi myöhemmin itsenäisenä teoksena.
Mitä modernismi tarkoittaa tänään? Siitä keskustelemme Musiikkitalon Paavo-salissa torstaina 10.4. kello 16.30–18.00. Vapaa pääsy, tervetuloa!
Isäntänä Tunne orkesterisi -luentosarjassa tällä kertaa vieraileva säveltäjä Pasi Lyytikäinen on myös ahkera bloggaaja; lue hänen blogiaan täältä.
Tunne orkesterisi 