Impressionismi…symbolismi…ekspressionismi – heijastuksia historiasta

Lue myös:

Impressionismi…symbolismi…ekspressionismi – johdatus aikakauteen

Impressionismi…symbolismi…ekspressionismi aikajanalla


Kirjallisia leikkeitä – impressionismi…symbolismi

Eero Tarasti tarkastelee Marcel Proustin Pariisia
Renoir: Aitio (1874)

”Pariisin musiikkielämää on Proustin aikalainen ja kirjailija Romain Rolland kuvannut osuvasti: jos yrittää määritellä Pariisin äärimmäisen liikkuvaa luonnetta on muistettava, että tällä hermostuneella, intohimoisella kaupungilla on niin vaihtelevia taipumuksia, että siitä kirjoitettu kirja tuskin enää pitää paikkansa hetkellä jona se ilmestyy. Ei ole olemassa vain yhtä Pariisia vaan ainakin kolme tai neljä. Bulevardien, teattereiden ja sanomalehtien Pariisin, koko tuon maailmallisen, hälisevän ja loistavan Pariisin ohella on olemassa muitakin Pariiseja: porvariluokan Pariisi, työläisten Pariisi ja kansanomainen Pariisi. Ne elävät rinnakkain ja tunkeutuvat toisiinsa. Tähän voisi lisätä, että juuri nämä Pariisit elävät rinta rinnan myös Proustin romaanitaiteessa.

Mutta lisäksi Pariisissa on kuten kaikissa maailmankaupungeissa suuri määrä tyhjäntoimittajia ja seurapiiri-ihmisiä, jotka snobismissaan jahtaavat kaikkia uusia muoteja. Marcelista (Proust) voimme sanoa, että hän oli nuoruusvuosinaan, ennen kuin tuli tietoiseksi omasta kutsumuksestaan, juuri yksi näitä Rollandin kuvaamia snobeja.

Silti Rollandin mielestä näillä ihmisillä on vain vähän vaikutusta Pariisin musiikkimakuun. Pariisin makuvaihteluiden syy perustuu terävään, kuumeisen kiihtyneeseen, aina liikkuvaan pariisilaisintelligenssiin, joka on utelias oppimaan uutta, joka pian kyllästyy, joka tänään tunnustaa jonkun suuruuden, mutta jo huomenna havaitsee siinä heikkouksia, joka yhtä nopeasti kuin luo mainetta tuhoaa sitä, mutta joka kaikista näennäisistä mielialanvaihteluistaan huolimatta on hyvin rehellinen ja looginen.

Pariisin musiikkielämän tukipylväät luotiin vuoden 1870 sodan jälkeen, jos ajattelemme Proustin ajan musiikki-Pariisia. Silloin perustettiin Socièté Nationale de Musique, Colonne aloitti kuuluisat sinfoniakonserttinsa ohjelmassa Saint-Saënsia, Massenet`ta, Bizet`tä ja Laloa. Lamoureux`n johtamat tunnetut konsertit käynnistyivät v. 1882, ja niistä katsotaan alkaneen Richard Wagnerin musiikin voimakkaan vaikutuksen Ranskassa. Myös Proustille Wagner oli kaikkein läheisimpiä säveltäjiä. Eräät tutkijat ovat jopa väittäneet – ja aivan aiheellisesti – että koko Kadonnutta aikaa etsimässä on eräänlainen musiikillinen vastine Wagnerin Parsifalille: molempien pääteemana on ihmisen lunastus.

Mutta tärkeää ei ollut vain Wagnerin vaikutus ranskalaisiin muusikoihin, vaan koko musiikkiyleisön taidemakuun. Wagnerin ideat eivät koskeneet vain musiikkia, vaan kaikkia taiteita. Yhtenä todistuksena todisteena tästä kiinnostuksesta oli erityisen Révue wagnériennen perustaminen, jonka toimituskuntaan kuului sellaisia taiteilijoita kuin Verlaine, Mallarmé, Odion, Redon, Fantin-Latour jne.

Wagnerin yksipuolinen ihailu aiheutti kuitenkin reaktion vuosisadan lopulla. Jo César Franck oli osittain wagnerismin ulkopuolella pysytellen onnistunut luomaan oman koulukuntansa. Ranskalainen musiikki alkoi itsenäistyä ja sen huipentumana oli Debussyn Pelléas ja Mélisande -oopperan ensi-ilta vuonna 1902. Siitä alkoi antiwagneriaaninen ja antigermanistinen liike Pariisissa.”

Eero Tarasti: Romantiikan uni ja hurmio WSOY 1992

Bel-Amin Pariisi
Toulouse-Lautrec: Moulin rouge (1892)

”Tupakansavu leijaili hienona usvana salin kaukaisimmissa osissa melkein peittäen näkyvistä näyttämön ja salongin toisen puolen. Ja sikareista ja savukkeista, joita kaikki nämä ihmiset polttivat kohosi tuo kevyt usva, pieninä, ohuina, harmaina renkaina, kohosi lakkaamatta ja kohoutui katon vaiheilla ison kupolin alle, missä se muodosti sakean pilven valokruunun ja ylimmän parven ympärille, joka oli täynnä katselijoita.

Leveä käytävä johti ympyrän muotoiseen kävelypaikkaan, jossa kokottien kirjava parvi sekoittui herrojen tummiin ryhmiin. Tällä kertaa käytävällä seisoi joukko naisia odottamassa uusia tulijoita kolmen tarjoilupöydän luona, joitten takana, maalattuina ja kuihtuneina, prameili kolme alkoholin ja rakkauden kaupustelijatarta.

Isoista peileistä, jotka olivat heidän takanaan, kuvastuivat heidän selkänsä ja ohikulkijain kasvot. Ikkunasta näki ison vaaleanvihreän läikän. Se oli erään bulevardilla kasvavan puun lehvistö, johon lankesi valo ravintolan yksityishuoneista.

Duroy istuutui matalalle leposohvalle, joka oli punainen kuten seinätkin ja jonka kuluneet vieterit taipuivat hänen allaan, niin että hänestä tuntui kuin hän olisi vajonnut kuoppaan. Hän kuunteli sitä epäselvää surinaa, sekavaa hälyä, joka suurissa ravintoloissa syntyy pöytäkaluston ja –hopean kilinästä, tarjoilijain nopeista askelista, joiden ääntä käytävien matot hiljentävät, ovien kolinasta, kun ne silmänräpäykseksi avataan, jolloin niiden lautta tulvahtaa ilmoille puheensorinaa niistä ahtaista suojista, joihin ihmiset sulkeutuvat aterioidakseen.”

Guy de Maupassant: Bel-Ami. Suom. Arvi Nuormaa, Tammi 1944

Koonnut: Tuula Kotilainen 7.1.2018

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s