Sana Barokki tyylikauden nimenä liittyy ennen muuta arkkitehtuuriin ja kuvataiteeseen. Sanan alkuperänä pidetään mm. espanjan- tai portugalinkielisiä sanoja (baruoco, barucco), jotka merkitsevät esim. epämuotoista helmeä tai yleensä epäsäännöllisyyttä. Siis jotain negatiivista.
Aikaa myöten eli noin 1800-luvulla sitä alettiin käyttää neutraalissävyisenä nimenä 1600-luvun kuvataiteelle, ja se laajeni sitten kattamaan muitakin taiteita. Ei kuitenkaan ihan kritiikittömästi: musiikin alueella sitä ei aina pidetä hyvänä, puhutaan mieluummin vaikka kenraalibasson aikakaudesta. Basso continuo eli bassoäänen ja sen oheen liitettyjen numeroiden käytäntö – kenraalibasso eli yleinen basso – yleistyi viimeistään 1600-luvun alusta italialaisen musiikin käytännöksi, joka levisi ympäri Eurooppaa.
Ranskassa puhutaan suuresta vuosisadasta ja ajatellaan tällöin kauden henkistä, ennen muuta kirjallisuuteen liittyvää kukoistusaikaa ja toki myös Ludvig XIV:n pitkää kautta kuninkaana, kaikessa näyttävyydessään. Barokin kotimaa oli ennen kaikkea Italia, sieltä arkkitehtuurin ja kuvataiteen ilmiöt levisivät musiikin tavoin pohjoiseen ja samalla saivat kansallisia ominaispiirteitä ja painotuksia.
Barokki on kätevä sana
Mutta aikakautta kuvaavana käsitteenä barokki on kätevä sana, ja siitä muodostuu heti kuva: Pietarinkirkon aukio, Versailles’n linna, Rembrandtin maalaus. Korvissakin alkaa soida, vaikkapa Bachin Brandenburgilaiset konsertot tai Halleluja-kuoro Händelin Messiaasta. Mutta barokkia lähemmin tarkasteltaessa on edessä valtava – suorastaan barokkinen! – asioiden paljous, jolle on ominaista jatkuva dualistisuus.
On suurta, mutta myös pientä, on pompöösiä vaikuttavuutta ja hiljaista syvyyttä. On maallista riehaa ja harrasta uskonnollisuutta. Esiintyy suurta skeptisyyttä mutta myös radikaaleja sitoutumisia. Barokin visuaaliset ilmiöt, monialaisuus ja ilmaisukeinojen rikkaus loivat kaikelle kansalle tarkoitettuja, koukuttavia superelämyksiä; ja samanaikaisesti on myös huikeita yhden tekijän tieteellisiä avauksia, superlahjakkaita tutkijoita ja taitajia, joiden työn merkitys oli uraauurtava pitkälle tulevaisuuteen.
Vastauskonpuhdistus barokin sytykkeenä
Barokin kokonaisuutta on tietysti luontevaa hahmottaa taidealoittain: kuvataide, arkkitehtuuri, musiikki, kirjallisuus, teatteri, muoti, tapakulttuuri jne. Linjanvetoja voi myös tehdä historiallisten tapahtumien kautta; vaikkapa uskonnon. Voidaan esittää, että Saksan reformaatio on yksi syy barokkityyliin. 1500-luvulla tapahtunut katolisen ja protestanttisen kirkon ero poiki sotia, Italian, Ranskan, Saksan, Englannin, Pohjoismaiden kansallisten, taloudellisten ja uskonnollisten intressien korostumisia, ja niiden vaikutuksia myös taiteisiin. Hallitsijat valitsivat puolensa, valta keskittyi ja sen näkyvyyttä ja vaikutusta tehostettiin kaikin tavoin rintamien molemmilla puolilla.
Katolinen kirkko ryhtyi määrätietoisiin vastatoimiin ja kirkkomusiikin kannalta oli merkittävää, että paavi asetti 1500-jälkipuolella kirkolliskokouksen (Trentossa) tutkimaan katolisen kirkon käytäntöjä, mikä johti kauniisti soivaan siistiytymiseen messussa, sekavan ja meluisan polyfonian aiheuttaman tyytymättömyyden jälkeen. Siitä kiitos Palestrinalle.
Jesuiittajärjestö oli aktiivinen toimija vastauskonpuhdistuksessa: se näkyy mm. uusien kirkkojen rakentamisena, puhutaan ns. jesuiittatyylistä (Il Gesú -kirkko Roomassa oli mallina monille kirkoille Euroopassa, mm. Wienissä). Jesuiittojen rukoushuoneissa (oratorium sanasta orare, rukoilla, samoin kuin laboratorio sanasta laborare, tehdä työtä) esitettiin myös laulettuja osia, lauda, sekä dramatisoituja jaksoja. Niistä kehittyi ajan mittaan hengellinen musiikkidraama, oratorio ja passio, samanaikaisesti musiikkidraaman maallisen muodon, dramma per musican eli oopperan kanssa. Kaikki nämä kehittyivät ja kukoistivat barokkisella teholla 1600-luvulla.
Ilmaisuvoimaa ja liikettä
Tekemisen ja ilmaisun juuret olivat tietenkin 1500-luvussa, Italian renessanssissa. Renessanssitaiteen visuaaliset ratkaisut, varsinkin uskonnollisissa aiheissa, sisälsivät oppineisuutta, mikä vetosi valistuneisiin katsojiin, mutta ei ehkä auennut kaikelle kansalle. Barokin taiteessa ilmaisuvoimaa lisättiin, kuvaus dramatisoitui teatraaliseksi; kohdevalo, valot ja varjot, lihakset, voimakkaiden tunteiden ja väkivaltaisten tapahtumien raju kuvaus olivat tyylikeinoja, jotka puhuttelivat suurta yleisöä. Raamatun ja yleisen historian tunnetut aiheet olivat pohjana, esityksissä oli paljon piiloviestintää, jolla otettiin kantaa. Samaan aikaan suuren suosion saavuttanut barokkiooppera, jossa yhtyivät musiikki ja tanssi sekä lavastus-, puvustus- ja näyttämökoneiston ihmeelliset saavutukset, oli tuon ajan Iso Juttu. Sama kuin liikkuva, elävä kuva valkokankaalla 300 vuotta myöhemmin.
Ei ole barokkia ilman tanssia. On sanottu, että itse asiassa kaikki barokkimusiikki – varsinkin soitinmusiikki – on tanssimusiikkia. Tanssin asema taidetta ylläpitävissä maallisissa instituutioissa oli kiistatta korkea. Hovikulttuurissa ja sosiaalisessa elämässä kaikissa yhteiskuntaluokissa tanssi oli kaiketi yleisin liikuntamuoto. Sitä opiskeltiin ja opetettiin, ja tanssimusiikkia tarvittiin. Kansantanssit jalostuivat hovikelpoisiksi aikojen kuluessa, hovitanssit levisivät hovien ulkopuolelle salonkeihin, koteihin, kaduille, toreille, muihin maihin. Muusikot matkustivat työn perässä maasta toiseen – musiikki yhdisti Eurooppaa.
Kirkon, kuninkaiden ja muiden mesenaattien roolia on syytä kiittää!
Teksti: Tuula Kotilainen
11.10.2017
Lue myös:
Tunne orkesterisi 