Tunne orkesterisi 21.1.2016: Miten musiikki vangitaan paperille?

Nuottien ja musiikin suhde on yksi taidefilosofian kiperimmistä kysymyksistä. Äkkiseltään näennäisen suoraviivaisena näyttäytyvä asia–siis että on nuotteja, ne soitetaan siinä järjestyksessä ja sellaisina kuin pitää, ja lopputuloksena on musiikkia–onkin tarkemmin pohtien kaikkea muuta kuin suoraviivainen. Tunne orkesterisi -yleisöluentosarjassa Musiikkitalon Paavo-harjoitussalissa pohditaan torstaina 21.1. klo 16.30–18.00 sitä, miten musiikkia on vangittu paperille ajan mittaan. Pohtimassa ovat tämän kertaiset vieraat, sopraano Tuuli Lindeberg sekä säveltäjä, toimittaja Olli Virtaperko, isäntänä tuttuun tapaan Ville Komppa.


 

Musiikkifilosofian keskeisimpiä kysymyksiä on, ovatko nuotit sama asia kuin musiikkiteos. Nuotit eivät nimittäin itsessään soi. Eli jos kukaan ei soittamassa nuotteja, voisi ajatella, ettei ole teostakaan; siis että teos syntyy vasta sitten, kun nuotit soitetaan.

Tilanne ei ole muuten samanlainen kuin kuuluisassa vertauksessa puun kaatumisesta metsässä. Siinä missä puu kaatuu aivan samalla tavalla katsojasta riippumatta, nuotit eivät kerta kaikkiaan soi, ellei niitä joku soita. Ja jos soittajana on ihminen, jokainen soittokerta on aivan varmasti erilainen. (Tässä kohtaa voi tietysti nostaa esiin vastaanottajan: sekä puun kaatuminen, että musiikki nähdään ja kuullaan eri tavalla riippuen siitä, kuka katselee tai kuuntelee. Mutta siitä enemmän jokin toinen kerta.)

https://en.wikipedia.org/wiki/Etudes_Transcendantales
Brian Ferneyhough’n musiikkia kutsutaan ”uuskompleksisuudeksi”, ja monimutkaista se onkin.

Muusikon kannalta nuotit tarjoavat vielä sotkuisemman verkon selvitettäväksi. Kun uutta teosta ryhdytään opettelemaan, aluksi haasteet ovat yleensä motorisia: kuinka saisi oikeat nuotit ulos oikeaan aikaan (eli oikeassa järjestyksessä ja oikealla nopeudella), ja mielellään vielä oikeanlaisesti, eli hiljaa, kovaa, pehmeästi, rakastettavasti, ripsakasti, tunteikkaasti, raskaasti, kevyesti, haydnmaisesti tai brahmsmaisesti. Ensin luetaan yleensä sävelkorkeuksia ja aika-arvoja, sitten yhä enemmän niitä muita merkkejä–nuoteissa kun on muutakin kuin niitä pampuloita. Ja sitten on vielä se tulkinta.

Kun kyseessä on olemassa oleva, moneen kertaan esikuvien tulkitsema eli konsertissa tai levyltä kuultu teos, käy usein, niin ettei muusikko huomaa lukea nuotteja kovin tarkkaan, vaan toistaa kuulonvaraisesti oppimaansa. Suurin osa maailman musiikistahan muuten omaksutaan näin–nuotit ovat nimenomaan länsimaisen taidemusiikin erityispiirre, eivät mikään yleispätevä musiikin ilmenemismuoto.

Alfred Brendel pitämässä mestarikurssia Lontoossa.
Alfred Brendel pitämässä mestarikurssia Lontoossa.

Klassisen musiikin suurien maestrojen kuulee usein sanovan, että totuus löytyy sittenkin alkuperäislähteestä eli nuotista. Eli sitä pitäisi lukea tarkkaan, jos ei niin kuin piru raamattua, niin kuitenkin pieteetillä ja säveltäjän intentiota eli pyrkimyksiä tahi tarkoitusperää pohtien.

Säveltäjällä on ollut jotain mielessä, jotain sellaista, jonka hän on yrittänyt nuotteihin vangita ja nuottien kautta esittäjälle ja siten kuulijalle välittää.

(Musiikkianalyysista muuten sen verran, että vanhastaan vallalla on ollut ajatus, että sen kautta löytyisi jonkinlaisia totuuksia sävelteoksesta. Nykyään tuota ajatusta on haastettu, esimerkiksi etääntymällä itse teoksesta ja tarkastelemalla pikemminkin soittamis- eli äänentuottamistapahtumaa, tai sitten ajattelemalla, että musiikkiteoksen analysoiminenkin on yhdenlainen tulkinta siitä, aivan kuten esittäminen.)

Nuotin voikin nähdä usealla eri tavalla edustamassa musiikkiteosta. Insinöörimäisesti sen voisi ajatella koodiksi, joka toteutettuna synnyttää musiikkiteoksen (mitä vastaan olen tässä yrittänyt haastella). Toisaalta sen voisi ajatella reseptiksi, jota seurailemalla teos syntyy–hyvä kokki saa samalla reseptillä herkullisemman lopputuloksen kuin huono. Ja lopulta voihan se olla myös käsikirjoitus näytelmälle: taideteos jo sinänsä, mutta sellainen, joka on lopulta tarkoitettu  elävien esittäjien tulkittavaksi.

Tunne orkesterisi -luentosarjan kevään 2016 yleisteemana on partituurin muuttuminen musiikiksi. Aihetta lähestytään eri puolilta, Tunne orkesterisi -hengessä keskustellen, pohtien, milloin laveasti, milloin yksityiskohtaisesti, soivin esimerkin, kuvin ja muusikoiden itsensä kertomana.

Tammikuussa aiheena on Nuottikuva tutuksi–miten musiikki vangitaan paperille? Torstaina 21.1. klo 16.30–18.00 käymme läpi nuotintamisen historiaa keskiajalta nykypäivään, ja vieraina on maamme eturivin uuden ja vanhan musiikin tulkkeihin lukeutuva sopraano Tuuli Lindeberg sekä monipuolinen musiikkimies, säveltäjä ja toimittaja Olli Virtaperko.

Isäntänä tuttuun tapaan toimittaja ja muusikko Ville Komppa. Tunne orkesterisi -luentosarja on osa Musiikkitalon KUULE! –yleisötyöohjelmaa ja luennot pidetään Musiikkitalon orkestereiden Paavo-harjoitussalissa. Vapaa pääsy, tervetuloa mukaan!

Lisätietoja:
Taideyliopiston avoin kampus
Erikoissuunnittelija Mari Karjalainen
Puh. 050 384 3452
https://tunneorkesterisi.wordpress.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s