Torstaina 27.9.2012 Tunne orkesterisi -luentosarjan vieraaksi saapuvat aivotutkija Minna Huotilainen ja käyrätorvitaiteilija Esa Tapani. Johdattelin luennon aiheisiin jo taannoin kirjoittamassani uutisessa, mutta tässä on kiinnostuneille vielä pieni lisätehtävä.
Toisin kuin luulisi äkkiseltään luulisi, orkesterimuusikon työ on muutakin kuin nuottikuvan toteuttamista kapellimestarin tiukassa ohjauksessa: siinä tulee olla myös luova. Orkesterimuusikko joutuu työssään jatkuvasti muuttamaan suhtautumistaan nuottikuvaan sen mukaan, soittaako melodiaa, väliääntä, pitkiä harmoniaääniä, komppia, bassoa — ja kenen kanssa, yksin, ryhmässä, pienessä ryhmässä yhdessä tai muita ryhmiä vastaan. Kaikilla, jotka ovat paikallaan omine osaamisineen ja tietoineen, on teoksen kokoamisessa roolinsa; usein kapellimestarin rooli onkin lähinnä panna rönsyt poikki ja auttaa soittajia soittamaan paremmin yhdessä.
Muun muassa tästä keskustelemme yhdessä Esa Tapanin ja Minna Huotilaisen kanssa Tunne orkesterisi -luennolla. Olen koonnut pohdintaa ryydittämään joukon esimerkkejä, joissa käyrätorvisti esiintyy yhdessä muun sinfoniaorkesterin kanssa erilaisissa rooleissa. Ensimmäiset esimerkit ovat Johannes Brahmsin Ensimmäisestä sinfoniasta c-molli, jonka Helsingin kaupunginorkesteri ja John Storgårds juuri esittivät konserteissaan 11. ja 14.9.
Brahms on kirjoittanut ensiosassa stemmat neljälle käyrätorvelle, joista kaksi (1. ja 2.) ovat C-vireisiä ja kaksi (3. ja 4.) ovat Es-vireisiä. Tämä oli tavanomainen menettely, kun käytettiin venttiilittömiä luonnontorvia, joilla oli mahdollista soittaa vain tietyn sävellajin säveliä — näin säveltäjä sai käyttöönsä suuremman määrän eri säveliä. Alla olevasta sinfonian ensimmäisestä partituurisivusta käyrätorvet löytää keskeltä (4 Hörner).
Kaksi ylempää soittajaa (in C, 1. ja 2.) soittavat pitkää ääntä. Ne tukevat patarumpujen (Pauken), kontrafagotin ja kontrabassojen jyskyttävää matalaa C:tä.
Kaksi alempaa soittajaa (in Es, 3. ja 4.) tukevat hetken, ensimmäisen tahdin puolesta välistä neljännen tahdin puoleen väliin puupuhaltimien eli huilujen (Flöten), oboeiden, klarinettien, fagottien sekä alttoviulujen (Bratsche) soittamaa alaspäin lipuvaa pitkää linjaa, joka kuullaan viulujen (Violine) ja sellojen (Violoncell) soittamaa ylöspäin kurottavaa linjaa vastaan.
Katkelmasta löytää esityksen vaikkapa Naxos Music Librarysta, johon pystyy kirjautumaan pääkaupunkiseudun kirjastokortilla tällä sivulla (klikkaa Naxos Music Library ja syötä seuraavan sivun Enter passcode -kenttään kirjastokorttisi numero). Käytän seuraavissa esimerkeissä Baijerin Radion Orkesterin ja Maris Jansonsin levytystä, jonka löytää kirjoittamalla Naxos Music Libraryn hakukenttään levyn koodin 900112.
Verrataanpa sinfonian tuimaa, voimakkaan tummanpuhuvaa alkua myöhempään, ensimmäisen osan nopean vaiheen toisessa jaksossa kuultavaan hellään Es-duuriteemaan. Sen jälkipuolella kuullaan 3. ja 4. käyrätorvea (in Es) toisenlaisissa rooleissa: ensin myötäilemässä klarinettien kanssa vuoropuhelevia oboeita, sitten huhuilemassa klarinetin kanssa.
Ensimmäinen kohta löytyy tahdeista 137–145 (käyrätorvet on merkitty hakasilla ylemmän ”systeemin” keskivaiheilla — käyrätorvia on ohjeistettu soittamaan pehmeästi, dolce; systeemin vasemmassa yläkulmassa oleva numero, ensin 136, sitten 149 kertoo kyseisen systeemin aloittavan tahtinumeron).
Pian tämän jälkeen 3. käyrätorvi huhuilee vuoroin ensimmäisen klarinetin kanssa tahdeissa 148–152 (tämä metsäromantiikka löytyy alemmasta systeemistä jälleen hakasin merkittynä ja on vuorostaan merkitty espr. eli espressivo, ekspressiivisesti tai ”ilmaisulla”).
Tämän katkelman voi kuunnella Naxos Music Librarysta baijerilaisten levyltä ensimmäisen raidan kohdasta 05:10 eteenpäin (noin).
Ylemmän systeemin tahdeissa 137–145, myötäillessään oboeita, käyrätorvet ovat mukana musiikillisessa kudoksessa mutta eivät solistisesti pinnalla. Orkesterikudos on tässä kuitenkin niin ohutta, että ne voi kuulla oboen alapuolella tiiviinä mutta kuulaana sointina, jossa mukana ovat myös toinen oboe, ensimmäinen fagotti ja sellot (kaikilla pientä paisutusta markkeeraavat pinnit < >). Verrattuna sinfonian alkuun, jossa käyrätorvet ovat pieni osanen orkestraalista tuttia eli yhteissoittoa, käyrätorvet ovat nyt osa kamarimusiikillisempaa ilmaisua. Niiden rooli on huomattavasti merkittävämpi ja ehkäpä myös musiikillisesti haastavampi.
Vielä herkempää on jälkimmäisessä kohdassa kuultava käyrätorven huhuilu klarinetin kanssa — nyt voi puhua jo soolosta, eli yksittäinen soittaja yksin vastaa soittamistaan nuoteista ilman yhdenkään muun soittajan välitöntä apua. Huomattakoon myös, että käyrätorvisti joutuu reagoimaan paitsi kapellimestarin lyömään pulssiin, myös klarinetistin soittoon, johon hän ikään kuin vastaa.
Jatketaan tilanteilla, joissa käyrätorvisti soittaa melodiaa. Saman sinfonian toisen osan jälkipuolella käyrätorvi pääsee osalliseksi yhdestä orkesterikirjallisuuden kauneimmista melodioista osan toisen teeman kertautuessa (tämä H-duuriteema taitaa olla E-duurissa muutoin olevan osan parhaiten muistiin jäävä teema, vaikka tuleekin vasta toisena). Ykköskäyrätorvisti (Hr. in E) soittaa teeman yhdessä sooloviulun ja oboen kanssa, alla olevassa esimerkissä tahdista 90 eteenpäin eli harjoituskirjaimesta E. Käyrätorvi ja oboe siis värittävät konserttimestarin soittamaa sooloa (Viol. Solo). Kumpaahan ykkös- eli soolokäyrätorvisti tässä seuraa, kapellimestaria vai konserttimestaria?
Esimerkin voi kuunnella samaiselta baijerilaisten levyn toiselta raidalta. Sivun alun löytää raidalta noin kohdasta 05:40.
Pian tämän jälkeen soolokäyrätorvisti pääsee ihan yksin vastaamaan kyseisestä teemasta — tälläkin kertaa kuitenkin sooloviulistin eli konserttimestarin taustalla. Primaksella on nimittäin samanaikaisesti käynnissä aivan omat kuviointinsa. Alla olevassa esimerkissä soolokäyrätorven melodian alku on merkitty jälleen hakasella, sooloviulun kuviointi nuolella.
Tämä katkelma löytyy samalta raidalta hieman myöhemmin, kohdasta 06:45.
Minkälaisia tuntemuksia nämä katkelmat yleisössä tai levyä kuuntelevassa herättävät? Voiko soittaja heittäytyä samanlaisten tunteiden valtaan kuin kuulija? Mitä kaikkea soittajan tulee ottaa huomioon alkaessaan soittaa nuotin osoittamia säveliä? Miten soittaja voi ymmärtää, mitä säveltäjä on tarkoittanut — ja välittää tämän yleisölle?
Näitä kysymyksiä voi pohtia ennakkotehtävänä luennolle ja tutustua saman tien vielä seuraaviin mielenkiintoisiin käyrätorvisooloihin:
1) Brahmsin 2. pianokonserton alku: käyrätorvi aloittaa yksin lyhyellä säkeellä, jonka lopussa pianosolisti liittyy mukaan — aluksi ikään kuin käyrätorvistia säestäen. Onko siinä eroa, soittaako sävelet konserttisalissa vai harjoituskopissa?
2) Richard Straussin orkesterirunoelma Till Eulenspiegels lustige Streiche alkaa kuuluisalla, virtuoottisella käyrätorvisoololla. Millä tavalla tällaiseen hermopaikkaan oikein varaudutaan?
Jatketaan tästä torstaina Tunne orkesterisi -luennolla!
Tunne orkesterisi 
