Tunne orkesterisi 5.3.2026: Solisti ja orkesteri – kun kohdataan

Sinfoniaorkesteri saa lähes joka konserttiviikolle vieraakseen eri solistin. Usein kapellimestaritkin vaihtuvat, ja ohjelmisto on erilainen yhdistelmää vanhaa sekä uutta, tuttua sekä vieraampaa. Yhteistä harjoitusaikaa on vähän eikä solistiteokselle useinkaan anneta sen enempää kuin muullekaan ohjelmistolle – se saatetaan kahlata vain pikaisesti läpi. Miltä tämä kaikki tuntuu solistista, jonka pitäisi yltää parhaimpaansa, ja joka on tehnyt valtavan määrän työtä päästäkseen orkesterin eteen? Milloin ilta on onnistunut, ja mistä aineksista syntyy paras esitys? Miten henkilökemiat kohtaavat, ja entäpä kun ne eivät kohtaa? Mitä solistiksi nouseminen ylipäätään vaatii, ja kuka päättää solistivalinnoista?

Tunne orkesterisi 15-vuotisjuhlakevään ”Konsertin täydeltä” -teemassa perehdytään nyt solistin näkökulmaan, ja siihen, millaista on kohdata erilaisia ihmisiä, erilaista ohjelmistoa ja erilaisia esityspaikkoja. Keskustelijoina on kaksi kokenutta taiteilijaa, sellisti, professori emeritus Arto Noras sekä sopraano Helena Juntunen. Tervetuloa kuulemaan heidän mietteitään solistintyöstä sekä osallistumaan keskusteluun Musiikkitalon Paavo-saliin torstaina 5.3. klo 16.30–18.00! Isäntänä on tuttuun tapaan muusikko, pedagogi ja toimittaja Ville Komppa, ja tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Musiikkitalo, harjoitussali Paavo, Mannerheimintie 13 a (pohjakerros)

Lisätietoa Tunne orkesterisi -sarjan 15-vuotisjuhlakeväästä löytyy sarjan nettisivuilta: https://tunneorkesterisi.com/2025/11/30/tunne-orkesterisi-kevat-2026-konsertin-taydelta/

VAPAA PÄÄSY

Tunne orkesterisi -luentosarja on osa Musiikkitalon yleisötyöohjelmaa.

Lisätietoja:

Orkesteritoiminnan suunnittelija, 
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia

Anna Rombach

Puh. 040 710 4333 

http://tunneorkesterisi.com

Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Helena Juntunen Birminghamin sinfoniaorkesterin solistina 19.11.2025. Kuva: Jonathan Ferro / Arcana

Jätä kommentti