Keskiajalta renessanssiin – heijastuksia historiasta

Nykyiselle taidekäsitykselle ominainen absoluuttisuus, taiteen merkitys ensisijaisesti taiteena, on melko uutta perua. Niinpä musiikin historiaa onkin syytä tarkastella musiikin käyttötarkoitusten kautta, pohtia sitä, millaisiin lähtökohtiin musisointi on perustunut. Lisäksi ylöskirjoitetun, oppineen musiikin keskiössä on aina 1600-luvulle saakka ollut laulettu eli vokaalimusiikki – vaikka soitinmusiikin nousu sen rinnalle alkoi 1500-luvulle, vielä 1700-luvulla laulettu musiikki oli aina […]

Lue lisää Keskiajalta renessanssiin – heijastuksia historiasta

Tunne orkesterisi 21.9.2017: Keskiajalta soitinmusiikkia kohti

Tunne orkesterisi -yleisöluentosarjassa tutustutaan länsimaisen taide-elämän loistavaan saavutukseen – sinfoniaorkesteriin ja koko orkesterilaitokseen. Sarja avaa ovia orkesterilaitoksen taustoihin, tuo uusia näkökulmia ja valottaa yhteismusisoinnin saloja. Luentokaudella 2017–18 keskitytään seitsemässä sessiossa sinfoniaorkesterin ja orkesterimusiikin historiaan keskiajalta 2000-luvulle. Sarjassa vierailevat asiantuntijamuusikot tutustuttavat mm. orkesterien soittimiston kehittymiseen, istumajärjestyksiin ja kapellimestarin rooliin. Perehdymme hovien, kirkkojen, torien, teattereiden ja konserttisalien ohjelmistoihin sekä […]

Lue lisää Tunne orkesterisi 21.9.2017: Keskiajalta soitinmusiikkia kohti

Tunne orkesterisi -sarjassa 2017–18 sen seitsemän tyylikautta!

Tunne orkesterisi -yleisöluentosarjassa tutustutaan länsimaisen taide-elämän loistavaan saavutukseen – sinfoniaorkesteriin ja koko orkesterilaitokseen. Tunne orkesterisi avaa ovia orkesterilaitoksen taustoihin, tuo uusia näkökulmia ja valottaa yhteismusisoinnin saloja. Luentokaudella 2017–18 keskitytään seitsemässä sessiossa sinfoniaorkesterin ja orkesterimusiikin historiaan keskiajalta 2000-luvulle. Sarjassa vierailevat asiantuntijamuusikot tutustuttavat mm. orkesterien soittimiston kehittymiseen, istumajärjestyksiin ja kapellimestarin rooliin. Perehdymme hovien, kirkkojen, torien, teattereiden ja konserttisalien […]

Lue lisää Tunne orkesterisi -sarjassa 2017–18 sen seitsemän tyylikautta!